o

o

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vika pumppi

Voi moro mikä meininki tänään olikaan! Piti käydä tekemässä vain pikku pumppi vuoden vikaks reeniks, mutta kuinkas kävikään. Vaikuttaa, että olen selättänyt flunssan lopullisesti. Raajat jaksoivat painaa ja sain hyvää tuntumaa lihaksiin. Muskeleita kyllä hapotti ja hiki valui päätä myöten. Huh huh. Keskityin liikeratoihin ja tuntui, että puristin kunnolla loppuun asti. Oli oikein virkistävää olla taas täysissä voimissa. En olisi malttanut lähteä kotiin, kun harjoittelu kulki niin mukavasti. Kannatti tosiaan kipeänä ollessa levätä kunnolla. Nyt jaksaa. Erinomainen treeni oli myös kuin kirsikka kakun päällä, tämä vuosi päättyi mainiosti!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Miten menee?

Suklaaövereistä huolimatta selviydyin ilman mässykrapulaa aatosta. Joten joulupäivänä raahasin oman takamukseni lisäksi myös äidin mukaan salille. Ollaankin nyt käyty muutaman kerran yhdessä voimailemassa. Ensin jumpattiin rintapalat juntturaan ja nyt arastellaan takareisiä. Äipän kanssa on mukava käydä siitäkin syystä puntilla, että meillä menee suurin piirtein saman verran aikaa jumppailuun. Taidetaan olla molemmat sellaisia liikerohmuja, ettei millään meinattaisi lopettaa. Otettiin jopa yhteinen saliselfie, mutta ei kehdattu julkaista sitä.

Joulu oli aikamoinen koettelemus myös kiusausten osalta. Etenkin vierailu sukulaisten luo oli itsehillinnän huipennus. Mieleni teki syödä mustikkapiirakkaa, suolaista piirakkaa, lörtsyjä ja rommipullia kermavaahto täytteellä. Niin ja suklaata! Nyt vasta olen kokenut suurta houkutusta herkkuihin. Aikaisemmin, kun olen jättänyt namut omasta tahdosta syömättä, en kamppaillut tällaisten ajatusten kanssa. Tää on varmaan psykologista. Kun namit on ns. kielletty, niitä tekee mieli. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että jouluna on suklaata niin paljon esillä. Poikaystävä lohdutti, että kyllä tää helpottaa, kun palataan Jyväskylään. Olen lohduttautunut myös ajatuksella talvihäistä, jotka ovat heti uuden vuoden jälkeen. Hääjuhlaan minun ei tarvitse viedä omia kippoja ja rasioita. Olishan se ehkä vähän noloa, jos menisin kemuihin omien eväiden kanssa. Ja saan kuulema syödä hääkakkuakin! Kivaa tää massankasvatus.

Jouluturvotusta etsimässä suonisin käsin.

Vaikkei herkkukrapula vetänyt sängyn pohjalle, niin taitaa kurkkukipu tehdä sen. Eilen jo aavistin tulevaa, mutta en malttanut pysyä salilta pois. Illalla äänikin alkoi painua ja nenä tiputtaa nesteitä. Tänä aamuna peli oli jo selvä. Kipeys tuli kylään, eikä rautojen luokse ole asiaa tässä kunnossa. Ei kuulunut suunnitelmiini sairastaa, enkä millään joutaisi olemaan kipeänä. Jos tunnolliset opiskelijat sairastaa lomalla, niin entäs tunnolliset treenaajat?

Tervettä loppuvuotta kaikille!

torstai 25. joulukuuta 2014

Mässypäivä

Joulun alkuperäistarkoituksen lisäksi sain viettää aattona vapaasyöntipäivää. Joululahjaa oli jo uusi reeniohjelma, mutta että vielä herkkupäiväkin! Suupaloja ei siis tarvitse punnita ja on lupa syödä ihan oikeita rasvaisia, sokerisia ja epäterveellisiä juttuja. Uhosin jopa, etten syö päivän aikana ollenkaan salaatti-rehuja.

Tätä päivää olin odottanut. Olin kirjoittanut useita listoja ruoka-aineksista, joita suunnittelin popsivani. Olin käynyt kuolaamassa kylmähyllyllä riisipiirakoita ja nuuskutellut paahtoleipiä. Toissapäivänä sain myös kauheat hepulit, kun ajattelin kaikkia ihania suklaakonvehteja. Ihan kuin olisin ollut sokerihumalassa pelkästä suklaan ajattelusta. Valikoin namupussiini parhaat joulukonvehdit, lakuja, vihreitä kuulia sekä tummalla suklaalla päällystettyjä mansikoita. Täytyihän sitä varautua hyvin tähän maagiseen mässäilyyn.


Geisha ja simpukat valmiina naposteltaviksi.

Eilen iski kuitenkin paniikki. Entä jos en ehdi syömään kaikkia ihania nameja, joista olen haaveillut. Tai entä jos petynkin niiden makuun. Voi hyvänen aika, on sitä ihmisellä murheet! Nyt hävettää.

Himoitsemani riisipiirakat maistuivat niin herkullisilta kuin muistinkin. Sen virheen tein, että mutustelin suklaata jo aamupäivästä saaden kurjan öklötys olon. Joululöylyjen jälkeen ei kuitenkaan ollut ongelmia ruokahalun puuttumisen suhteen. Hyvin upposi. Ja otin lisää. Varsinkin meidän perheen jouluspesiaalit muussi, lihapullat ja karjalanpaisti kutkuttivat makuhermojani.


Illan tullen alkoivat konvehdit taas maistua. Välillä suuaukosta kipattiin raikasta hedelmäsalaattia, jotta jaksaa taas vetää suklaatia. Nam nam.
Nukkumaan käydessä olo oli aika pönäkkä. Taisin vetää överit. Pohdin vierinkö huomenna salille vai saanko kamalan herkkukrapulan.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Uusi ohjelma

Jipii, tänään sain uudistetun treeniohjelman ja päivitetyn ruokavalion. Nyt saan syödä vähän enemmän ja sehän sopii! Paljastetaan nyt sen verran, että riisikakut ovat tehneet paluun lautaselle, jes!

Saliohjelmaa en ehtinyt vielä tänään korkkaamaan, sillä haasteita aiheutti kuntosalien joulunajan aukioloajat. Tai pikemminkin kiinnioloajat... Tuntui ylitsepääsemättömältä takaiskulta, kun suunniteltu punttireissu tyssäsi pimeänä möllöttävän rakennuksen lukittujen ulko-ovien eteen. Suhteellisuudentajun palauduttua, pystyin toteamaan, ettei kokonaisuus kaadu, vaikka pitäisinkin juuri tänään lepopäivän.

Voipi olla, että otan salikortin samaiselle salille, jossa kesällä hikoilin. Tuntuu vaihteeksi hieman kummalliselta maksaa kuntosalilla käymisestä, sillä normaalisti suosin koulun punttia, joka on ilmainen. Pitkää lomaa tulin kuitenkin viettämään kotipaikkakunnalle ja joku varasali olisi keksittävä. Huomenna koittaa siis uusi yritys päästä kouluttamaan reisilihaksia ja pohkeita.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lajin vaihto

Musta ei sitten tulekaan mitään bikini-beibee. Nyt tuli nimittäin lajinvaihto Body Fitnekseen! Poseerausharjoituksissa päädyttiin käymään läpi bodyn poseeraukset ja jätettiin bikini-poset unholaan. Meinaa tuo hartialinja puskea bikinin asentoja ottaessani turhan paljon esiin. Ei musta ehkä oikein olisikaan keimailevaks biksutytöks. Body fitneksen asennot on jämtimpiä ja jotenkin meininki on suoraviivaisempaa. Kuitenkaan bodyn muijat ei ole mitään köriläitä, vaan vahvoja kauniita naisia.

Valmentaja oli samoilla linjoilla meidän tyttöjen päätöksen kanssa: unohdetaan bikini. Ei tuhlata aikaa sarjaan, jossa en yksiä kisoja  pidempään kuitenkaan viipyisi. Lajinvaihto tuli oikeastaan juuri sopivaan hetkeen. Minulla on kevyt reeniviikko meneillään, joten ensi maanantaina uskoisin ruutia löytyvän taas ihan eri lailla käydessäni uudistetun saliohjelman kimppuun.

Motivaatio nousi aivan uudelle tasolle, kun pääsenkin kisaamaan vähän tiukempien mimmien joukkoon. Tiimin jäsenten mielestä fysiikkani on jo nyt hyvä. Tästä jatketaan treenaamalla hiukan lisää pihviä kroppaan. Olen todella tyytyväinen vaihdoksesta body fitnekseen. Olen hymyillyt ja virnistellyt koko loppupäivän, niin innoissani olen tästä päätöksestä!

En voi tarjota suurta laihtumiskertomusta pullukasta bikinibeibeksi, mutta tervetuloa seuraamaan urheilullisen nuoren naisen body fitness -lavalle tähtäävää treenikautta! :)