Viikko dieetin alkuun!

Tajusin tässä just, että viikon päästä alkaa dieetti! Johan sitä on odotettu, mutta kyllä se silti aika varoittamatta tulee. Tässä alkaa joulu olla pikku hiljaa taputeltu pakettiin. Yllättävän helposti sujui suklaiden skippaaminen ja muiden sokeriherkkujen välttely. Useamman kerran pohdin äidin leipomien pullien syömistä, mutta tyydyin sitten suolaisissa ruoka-aineksissa pysymiseen. Meikäläisen ainoat luontaisesti makeat herkut jouluna olivat luumurahka ja hedelmät.

Kuntosalille menin sittenkin jo heti joulupäivänä ja tapsanakin, että ei se niin löhöloma ollutkaan, kuin mitä kuvittelin. Mutta salille sinkosin ihan omasta tahdosta ja ihan hyvissä fiiliksissä hain joulupumppia lihaksiin. :)

Nyt yritän henkisesti valmistautua siihen, että kärvistely alkaa ensi maanantaina. :D No ei vaan oikeasti ihan hyvillä mielin odotan, että dieetti alkaa. Jotenkin mulla on sellainen vahva uskomus, että tää dieetti tulee menemään helposti ja omalla painollaan. Kuvittelen siksi näin, koska nyt on jo kokemusta siitä millaista kisadieetillä on ja mitä se edellyttää. Tällä kertaa ei ole myöskään ensikertalaisen odotusta mukana. Mutta jännitystä on! Mua jännittää jo nyt! :D

Dieetti kestää 14 viikkoa plus viimeistelyviikon. Eli nyt on kyseessä lyhyt dieetti! Mua jännittää toimiiko mun aineenvaihdunta yhtä hyvin kuin viimeksi. Viime kerralla paino lähti alas vauhdilla ja sitten sitä ylläpidettiin ja kahdella vikalla viikolla tapahtui seuraavat suuret painon putoamiset. Ja ne rasvat oli niin alhaalla, että vieläkin ihan häkellyttää! Lavalle mennessä kropassa oi vaivaiset 7,5% rasvaa. Hienoa. Viimeksi se 19 viikkoa riitti siis todella hyvin. Tuleva dieetti on kuukauden lyhyempi. Jännittää, että lähteekö rasva yhtä helposti kuin viimeksi.

Mua motivoi se, että dieetti on lyhyempi kuin viimeksi. 14 viikkoa aikaa kiristyä ja se vedetään täysiä. Varmastihan se nälkä tulee, mutta olen jotenkin asennoitunut niin, että luulen sietäväni sen paremmin. Vaatiihan dieetti aika lailla pääkopan kuria ja sillä on varmasti vaikutusta miten asiaan asennoidun. Yritän suhtautua tulevaan dieettiin niin, että se on vaan yksi pikku juttu muun elämän ohessa. Tällaisilla mietteillä lähden vetämään viimeistä viikkoa ennen kiristelyn alkamista. :)

Joulun viettoon!

Tänään kävin rykäisemässä vielä viimeisen treenin ennen joulun viettoon rauhoittumista. Aluksi näytti, että saan huhkia salilla aatonaattona aivan yksinäni. Mutta pikkuhiljaa muitakin treenareita ilmestyi painoja nostelemaan. Mulla oli vuorossa sellainen setti joka sisälsi habat, ojentajat ja vatsat.

Nyt on sellainen olo, että koko kroppa on levon tarpeessa. Ramaisee. Maanantaina tein jalat ja kävin hieronnassa. Hieronnan kohteena olivat pääasiassa kallonpohja, hartiat, yläselkä, olkapäät ja olkavarret. Täytyy kyllä kehua, että oli kyllä tarpeeksi kovaotteinen työntekijä! Tiistaina rääkin sai olkapäät ja selkä ja tänään oli vielä pienemmät lihasryhmät ja vatsat. Että alkuviikkoon on saatu jo melkein koko kroppa käytyä läpi, joten ei ihmekkään, että nyt tuntuis olevan lepopäivän paikka. 

Ihanaa kun voi jouluna höllätä rauhassa. Jos huvittaa niin ehkä jotain pientä ulkoreippailua voisi harrastaa. Ja varmaan viikonloppuna sitä tekee mieli jo mennä tekemään viikon vikat treenit. 

Mutta nyt pakkaan viimeisetkin romppeet ja suuntaan kotikonnuille joulun viettoon! Hyvillä mielin ja väsyneenä on kiva pysähtyä ja levätä rakkaitten ihmisten seurassa. Joulusuunnitelmiin kuuluu paljon lepoa, maukasta ruokaa ja ihania ihmisiä. Suklaat tosiaan täytyy tänä vuonna skipata, mutta ehkä parempi niin... :)

Rauhallista joulua ja maukkaita ateriahetkiä kaikille! :)

Arjen kuvioita - mitä fitness vaatii?

Elämässä on nyt aika täyteläinen ajanjakso meneillään. Päivät kuluvat fysioterapian työharjoittelussa ja illat kuluvat pääasiassa joko treenaten tai kavereita nähden. Joka viikonloppu on ollut myös menoja, tapahtumia, juhlia tai töitä. Lisäksi on monia pieniä tehtäviä, jotka on vaan hoidettava. Luvassa on treenien lisäksi myös suuria muutoksia muilla elämän osa-alueilla, joten nekin verottavat ajatustyötä ja vaativat käytännön järjestelyjä.

Välillä mietin, että miten sitä ehtii tekemään kaiken mitä haluaisi tehdä. Aina sitä ei ehdikkään. Yhdellä viikolla en kerennyt tekemään ainuttakaan aerobista lenkkiä. Ihan totta. Jostain oli tingittävä ja asioita oli priorisoitava. Edellisellä off-kaudella mulla ei ollut yhtään aerobista. Kisojen jälkeen niitä on ohjelmassa ollut 3 per viikko, jotta kunto ei pullahtaisi ihan mahdottomuuksiin. Jos kiinnostaa niin paino on tällä hetkellä suurin piirtein sama kuin toukokuussa dieetille lähdettäessä. Valmentaja sanoi, että kunto on hyvä mutta yhtään en saa enempää pehmentyä. :D Jotain massaa on varmaan nesteen lisäksi tullut, rasvaa tai lihasta. Toivotaan, että puhdasta pihviä on tullut edes vähän lisää, vaikka ihan älyttömiä taikatemppuja ei parissa kuukaudessa ehditä tekemään.

Mutta tosiaan, arki on niin kiireistä, että aika ei riitä kaikkeen. On ehkä mietittävä mistä pitäisi luopua tai mistä voisin vähän tinkiä ja joustaa. Sillä yhdellä viikolla hätäratkaisu oli siis se, että jätin aerobiset välistä. Nyt olen saanut aerobiset parhaiten tehtyä niin, että olen sopinut lenkin jonkun kaverin kanssa. Samalla ylläpitää ihmissuhteita ja hoitaa välillä nihkeältä tuntuvat aerobiset alta pois, nerokasta!

Monta viikkoa jatkuneen höyrypäisen touhuamisen vaikutukset tuntuvat kyllä kropassa. (Siis treenien lisäksi kaikki muu arjen touhuaminen. ) Eräs lauantaina olin töissä seisten 6 tuntia ja kun pääsin kotiin, olin niin väsynyt, etten jaksanut edes syödä vaikka nälkä jo kurni. Haloo, minäkö en jaksa muka syödä?! :D Harvoin on tuollainen tilanne. En ole pitkään aikaan ollut niin väsynyt kuin tuolloin. Pienen pötköttämisen jälkeen nousin kyllä tekemään ruuat. Silloin olin juuri suunnitellut niitä aerobisia ja aamutreenejä viikonlopulle, mutta kuinkas kävikään. Oli pakko huilata. 

Kiireen lisäksi voimia verottaa hieman liian lyhyet yöunet. Nukun kyllä sikeästi, mutta nukkumaanmeno on venähtänyt turhan monta kertaa liian myöhäiseksi. Kun aika on rajallinen ja asioita täytyy jättää välistä, niin pari asiaa mulla on joista en halua joustaa. Ensimmäisenä tulee yöunet. Silti se tuntuu olevan asia, josta tulee kiireen keskellä tingittyä. Uni jos mikä on tärkeää ja hektisen elämän keskellä ponnistelenkin, jotta saan mentyä ajoissa nukkumaan.

Toinen asia jonka suhteen olen tarkka on tietysti treenit ja ruoka. Ja tässä lajissa näissä asioissa täytyykin olla tarkka. Voi olla, että joulua ennen on pakko karsia vapaaehtoisista menoista ja keskittyä siihen, että velvollisuudet ja lajin vaatimat asiat ehtisi edes tehdä. Elikkä koulu ja fitness - työharkka ja lajiharrastus.

Lajina fitness vaatii harrastajaltaan paljon. Näin ainakin itse määrittelisin. Fitness vaatii sitoutumista ja aikaa. Lajina se vaatii vuorokauden aikana huomiotasi usein. Se vaatii huomiota jokaisella aterialla ja jokaisella kerralla kun olet urheilemassa.

Lajin suurin ero muihin urheilulajeihin on omasta mielestä juuri tuo ruokailu. Voit olla nopea, taitava ja vahva, vaikka söisitkin epämääräisesti. Toki muissakin lajeissa ravinnolla voidaan optimoida lajin vaatimia ominaisuuksia, mutta fitneksessä ruokailulla on suuri rooli päivittäisessä elämässä. Laji on todellakin 24/7 fitnesstä. Alkaen aamupuurosta, treeneihin, iltapalaan ja seuraavan päivän eväiden valmisteluihin.

Joskus ehtii treenata vasta iltamyöhäisellä.

Mielestäni fitness vaatii harrastajaltaan myös vaivannäköä ja suunnitelmallisuutta. Itse suunnittelen usein lähes koko viikon ruokailut etukäteen. Paistan kerralla suuremman satsin lihoja ja tiedän tasan tarkkaan milloin seuraava annos on tehtävä. Seuraava kokkauskertaa ennakoin käymällä edellisenä päivänä kaupassa, jottei samana päivänä tarvitse suorittaa niin montaa eri urakkaa. Välillä putoan kylmään todellisuuteen, kun illalla huomaan, että seuraavan päivän riisit tai pastat on keittämättä, eikä töihin tai menoihin näin ollen ole eväitä. Ei muuta kuin hella kuumaksi ja nopein vaihtoehto tulille (täysjyvä rakettispagetti, keittoaika 6min :D ).

Satunnainen poikkeaminen ruokavaliosta, cheat meal tai kerran unohtunut aerobinen tuskin kokonaisuutta kaataa. Mutta pidemmän päälle jos poikkeamia tulee enemmän ja enemmän, ei arki ole enää niin rutiininomaista. Mielestäni juurikin nuo rutiinit kuuluvat lajiin ja tekevät siitä omanlaisensa. Itse koen löytäneeni keinon tasapainotella muun elämän ja fitness-lajin vaatiman huomion kanssa. Tuntuu, että lajin vaatimat rutiinit ja toimenpiteet uppoavat hyvin omaan arkeeni. Tosin kiireisen elämänvaiheen keskellä tasapainottelu on haastavampaa, kun tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken.

Cheat meal kaikilla majoneeseilla.

Vähän ehkä ristiriitaista, mutta en suosittelisi lajia kovinkaan monelle. Mielestäni hyvinvointia tukevaa liikuntaa ja ruokailua voi harrastaa ilman kisalavoille kiipeämistä. Kuitenkin koen, että laji sopii hyvin just mulle. Olen aina ollut kilpailuhenkinen ja sinnikäs mitä tulee urheilun suhteen. Kun jotain testiä on menty tekemään niin se on sitten tehty täysillä. Saliharrastukseen pariin löysin aikoinaan lentopallon ja fysioterapia opintojen kautta. Salilla heiluminen on aina ollut mulla jäätävää treenaamista. Kovaa treenaamista. Se on tullut luontevasti. Olen nauttinut kovasta ja rankasta liikunnasta. Ja olen halunnut mennä salille. Se ei ole koskaan tuntunut pakkopullalta. Teoriakokeisiin lukiessani, saatoin palkita itseni sillä, että sain tietyn kappaleen luettuani mennä treenaamaan.

Terveellinen ruokavalio alkoi kiinnostaa jossain kohtaa teini-ikää. Kun saliharrastuksesta tuli aktiivista, rupesin kiinnitämään huomiota ruokailuun myös siltä kantilta, miten voin optimoida treenituloksia. Eli kun kisapäätöksen tein ja siirryin ruuan päivittäiseen punnitsemiseen, ei siirtyminen ollut suuri harppaus. Se tuntui luontevalta jatkolta aikaisempaan elämäntyyliin nähden.

Jotkut väittävät, että laji vaatii myös kurinalaisuutta. Nyt voin yhtyä tuohon väitteeseen. Kun Lahden kisojen jälkeen mieleni teki syödä jatkuvasti leipää ja herkkuja, minun todella piti koulia itsestäni se kurinalaisuus esiin. Vaati päättäväisyyttä ja sitoutumista, että aloin taas tekemään valintoja, jotka tukevat tavoitettani, tässä kohtaa kevään kisatavoitetta. Se kuuluisa kurinalaisuus on nimittäin aikaisemmin mielestäni ollut melko helppoa. Mutta kisojen jälkeen nälkä ja kärvistely, jota dieetin aikana oli kokenut, tuntui vaativan vastapainoksi vähän herkuttelua. Siitä herkuttelu/runsasruokaisuus -moodista pois pääseminen vaati kyllä minultakin päättäväisyyttä ja itsehillintää. Todella.

Tiukan linjan noudattaminen helpottui, kun virallisesti tein päätöksen kisata keväällä. Päätöksen jälkeenkin muutamia kertoja tuskailin tarkassa ruokavaliossa pysymisessä. Nyt linjan pitäminen tuntuu jo kevyemmältä ja olen päässyt rutiineihin kunnolla kiinni. Tavoitteen asettaminen ja tavoitteeseen pyrkiminen potkivat minua eteenpäin. Minulla on kuitenkin kova hinku olla kuivassa kunnossa myös keväällä ja tiedän, että kaikki riippuu minusta. Kukaan ei syötä minua tai liiku puolestani, duuni on tehtävä itse. Peukut pystyyn, että kroppa toimii samoin kuin viimeksi ja aineenvaihdunta pelaa. Se on käytännössä ainut asia mihin ei pelkällä tahdonvoimalla voi vaikuttaa.

Tällä hetkellä fiilis on siis päättäväinen. Olen tehnyt päätöksen, asettanut tavoitteen. Arjen valinnat ja teot tukevat tavoitteeni saavuttamista. Arki on siis päivittäistä päätöksen tekoa. Nyt syödään ja treenataan kovaa jouluun asti. Treenit kuntosalilla kulkevat loistavasti! Tunnustelen lihastuntumaa ja saan jotenkin niin paljon aina salitreenistä irti. Lihasrääkin lisäksi saan urheilusta paljon iloa ja hyvää oloa, mikä tukee omaa hyvinvointiani. On ihmeellistä miten stressinaiheet ja murheet unohtuvat totaalisesti liikkuessa. Tää juttu sopii mulle.

Jouluna sitten jouluruokia, mutta suklaat jää tänä vuonna välistä. JA jos kiinnostaa, niin dieetti alkaa tammikuussa...! Enää  vajaat 3 viikkoa kunnes kiristellään! Huii! :D

Fitnessmimmien pikkujoulut

Perjantaina vietettiin fitness-kamujen kanssa pikkujouluja. Lajinomaisesti suunnattiin yhdessä tietenkin kuntosalille! Saatiin personal trainer Antonilta kunnon rääkki näin jouluteemaan sopivasti ei kinkulle, mutta kankuille. Toivottiin siis erityisesti treenin pääpainoa pakaroille ja takareisille. Tehtiin sitten leveätä prässiä, sumo-vetoja, askelluksia, pakarapotkuja ja muuta mukavaa. Ei päästy helpolla. Mutta ei se ollut tarkoituskaan. Treenikuvia otettiin, mutta oli sellaisia irvistyksiä ja kuvakulmia, että ne jääköön julkaisematta.

Kimppatreenin jälkeen suunnattiin sitten herkuttelemaan. Oltiin sovittu, että jokainen tuo paikan päälle omaa lemppari cheat meal-ruokaansa. Tällä kertaa mieleni teki leipää kaikille herkuilla. Eli paahtoleipää, juustoa, metukkaa ja tietenkin Oivariinia! Nami! Kamut olivat tehneet rasvaista piirakkaa ja suussasulavaa kakkua. Myös riisipiirakat munavoilla ja lakut maistuivat. Valitettavasti ruokia ei pahemmin kuvailtu illan aikana. Ne syötiin niin vauhdilla! :D

Todistusaineistoa.

Vaihdettiin jopa ainaiset jumppatrikoot ja verkkarit hamosiin ja korkkareihin. Pitkään kestäneen kynsilakkakokoelman ihastelun, meikkaamisen ja laittautumisen jälkeen käytiin jopa ihan ihmisten ilmoilla pyörähtämässä. Meidän piti ottaa siitäkin todistusaineistoa, että oltiin kerrankin täysissä vermeissä ja jätetty lenkkarit kotiin, mutta sekin unohtui. Joka tapauksessa oltiin oikein sievinä koko porukka. :) Istuskelun ja jutustelun jälkeen käytiin vielä Mäkkärissä hakemassa lisää kaloreita, ettei vaan nälkä yllättäisi kesken yöunien. Minulle maistui mansikkapirtelö. Aamulla sitten iso lautasellinen kaurapuuroa ja takaisin rutiinien pariin. Kiitos illasta ihanaiset! <3

Mitä seuraavaksi?

Ohhoh. Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo kuukausi! Mitä sitten olen touhunnut viimeisen kuukauden? Noo olen muun muassa syönyt ja treenannut. Yllätys! :D Noh, miten olen syönyt ja miten treenannut? 

Tosiaan korkkasin uuden treeniohjelman kisojen jälkeen viikon huilittuani. Kuukauden sisään on painojen heiluttelun lisäksi mahtunut yksi viikko flunssaa potien kaukana kuntosalista. Kyllä kärsivällisyyttä taas koeteltiin, mutta kannatti jälleen kerran malttaa ja antaa kropan tervehtyä rauhassa. Tällä hetkellä ohjelmaan kuuluu vain 4 punttisalipäivää. Ihan kivaa vaihtelua ja tuntuu, että aikaa jää muuhunkin vapaa-ajan toimintaan. Kuntosalin lisäksi ohjelmassa on vähän aerobistakin.

Entäs ruokailut? Ennen virallista päätöksentekoa (josta kerron kohta lisää) noudatin reverse-dieettiä sellaisella omalla joustovaralla. Pääsääntöisesti punnitsin ateriat, mutta annoin itselleni luvan myös herkutella. Eli välillä söin terveellisesti ja välillä sitten epäterveellisesti. Tietyllä tapaa maistelin herkkuja myös sen asian varjolla, etten ollut vielä tehnyt lopullista päätöstä jatkon suhteen.

Pari viikkoa sitten painiskelin kovasti päätöksenteon kanssa. Jatkaisinko kisaamista samantien vai en? Vaakakupissa painavimpana tekijänä on ollut ikäni. Tuleva vuosi on viimeinen, kun pystyisin kisaamaan junioreissa. Haluaisin hyödyntää junnuvuoden ja koluta junnukisat ihan kunnolla. Jäisikö minua harmittamaan jos en kokeilisi siipiäni tässä sarjassa uudestaan?

Kuukauteen mahtui myös tiimin yhteinen treenipäivä, jonne matkattiin fitness-kamujen kanssa. Valmentajan näkeminen, rohkaisut jatkamiseen, ensimmäiset posetreenit sitten kisojen ja fyysisesti raskas reisi-treeni innoittivat minua lopulta lopettamaan jahkailun. Lisäksi vuoden kestäneen valmennussopimuksen loppumisajankohta antoi myös pientä painetta tehdä vihdoin päätös jatkosta. Hirmuinen pähkäily ja muiden mielipiteiden kuuntelu tuottivat sitten lopulta tulosta.

Nyt minä siis vihdoin päätökseni tein. Onhan se tämäkin kivi käännettävä ja kurkistettava mitä kiven alta löytyy. Kevät, Helsinki ja junnukisat. Täältä tullaan!

Kisojen jälkeen

Lupasin kertoa miten kroppa reagoi Lahden kisarutistukseen ja minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia mulla on kisalavojen suhteen, vai onko edes. Kisoista on mennyt puolitoista viikkoa, mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut enemmänkin.

Lahdessa olin ottanut oppia edelliskerrasta ja panostin kisojen jälkeen juomapuoleen toden teolla. Kisakunnossa kroppa käy niin kuivissa olotiloissa, että nesteytyksestä kisojen jälkeen kannattikin huolehtia. Aloitin ensin puolen litran vesipullolla lavan takana. Se pullo tyhjentyikin kamoja pakatessa ja messualueelle päästyäni rupesin vetämään 1,5 litran vesipulloa. Pari litraa menikin varmaan puolessatoista tunnissa. Ja sen jälkeen en enää pysynyt laskuissa mukana paljonko vettä meni. Ylläpidin veden siemailua tasaisella tahdilla aina iltaan asti.

Hyvä olo.

Veden avulla vältin sen kamalan nääntyneen olon, joka Jyväskylän jälkeen iski yllättäen. Ruuan syönnissäkään mulle ei tällä kertaa tullut yht'äkkistä stoppia niin kuin edelliskerralla. Pystyin syömään aika tajuttoman määrän ruokaa. Ihan alkuun söin niitä hotelliaamiaiselta keräämiäni riisipiirakoita. Sitten meni yksi pikuinen burgeri (joka oli maun puolesta vähän pettymys), kylmä roiskeläppä (makunsa puolesta onnistunut valinta, vaikkakin vähän koominen valinta :D), piirakkaa, hitusen namuja ja mitä nyt satuin vain keksimään, mitä haluaisin pitkästä aikaa maistaa. Automatkalla kotiin tuhottiin yksi Ben&Jerrys ja ainakaan nälässä en loppupäivää elänyt! :D

Kisojen jälkeen siskon tekemää sapuskaa, namii!

Ja siskon paistamia suussasulavia lettuja!

Vatsaa ei kivistänyt yhtä voimakkaasti kuin viimeksi, mutta vähän tukala ja pönäkkä olo oli toisinaan. Vaikutti myös, että jotkut ruoka-ainekset olivat myös kova pala ruuansulatuselimistölle. Palautumisviikko alkoi joka aamu kuitenkin perinteisellä kaurapuurolla, vaikka annoinkin itselleni vähän vapauksia syömisien suhteen. Kävin esimerkiksi ulkona syömässä.

Viime viikko meni täysin ilman kuntosalilla riehumista ja olen ylpeä, että maltoin antaa kropan palautua kovasta urakasta. Reidet olivat taas kisojen jälkeen kuin jyrän alle jääneet. Ihan kuin olisin tehnyt jonkun hullun jalkarääkin ja domssit vaan kestävät ja kestävät päivästä toiseen... Puolessa välissä viikkoa kävin hieronnassa jalkojen käsittelyssä ja se oli hyvä veto. Olihan se vähän tuskallista, mutta siitä ne kintut sitten vetreytyivät pikku hiljaa. Ainoat viralliset liikuntasuoritukset viime viikolla painottuivat metsälenkkeihin siskon ja koirien kanssa. Luonnossa liikkuminen oli kivaa vaihtelua ja maastossa lihakset saivat hellää ja erilaista ärsykettä. Vielä olisi haaveena ihan sellainen kunnon valleusretki tänä syksynä...

Koiraterapiaa ja verisuonia.

Vasta viikonloppuna voimat alkoivat olla taas kasassa ja vähän teki mieli jo lähteä painoja heiluttelemaan. Pidin kuitenkin pääni ja odotin maanantaihin. Kärsivällisyys palkittiin. Kyllä lähti nimittäin pystypunnerrukset ihan uudella energialla ylöspäin. Olen kuitenkin joutunut tyytymään siihen, että voimatasoni eivät ole heti maksimeissa. Olen keskittynyt lihassupistukseen ja lykännyt sen mukaan niin paljon painoa kuin tekniikka sietää laittaa. Turvallisuutta ei riskeerattu ennen kisoja, eikä ole tarkoitus riskeerata nytkään. Kovaa treenaminen jatkuu ja painot nousee progressiivisesti.

Tällä hetkellä mulla on siis reverse-diet menossa ja treeniohjelma on uudistettu. Treenijako on erilainen ja suoraan sanottuna uusi ohjelma on virkistävää vaihtelua! Ensimmäinen punttikerta kisojen jälkeen upposi todella hyvin. Sain hyvän tuntuman kohdelihaksiin ja keskityin aktivoimaan juuri niitä lihaksia, joita olisi tarkoitus kehittää. Seuraavana päivänä minua vastassa oli tuttu lihasjökki, joka kyllä kertoi mitä lihaksia edellispäivänä tuli treenattua.

Back to basic.

Uusi treeniohjelma korkattu!

No mitenkäs ne tulevaisuuden suunnitelmat? Kieltämättä kova hinku kisaamiseen jäi... Mielessä pyörii jo ensi kevät, joko silloin? Sanotaanko vaikka näin, että tavoitteellinen treenaaminen jatkuu ja on hyvin todennäköistä, että lavalle mennään vielä uudestaan. Aikaisintaan ensi keväänä ja myöhäisintä aikaa tuskin vielä onkaan. Mutta hyvin todennäköistä on, että kisaaminen jatkuu. Sitten kun päätökset on lyöty lukkoon niin kerron taatusti! Nyt täytyy kartoittaa vähän resursseja ja priorisoida. Saan kilpailla vielä ensi vuoden juniori-sarjassa, minkä takia houkutus pikaiseen paluuseen kisalavoille on kova. Haluaisin nimittäin hyödyntää aikani junnuikäisenä vielä kun voin.

Mahdollinen lavallepaluu on innoittanut minua keskittymään entistä tarkemmin kuntosalilla. Haluan, että ne kohteet fysiikassa kehittyvät, jotka ovat kisafysiikan kannalta olennaisimmat ja joissa mun täytyy kehittyä. Eli suoraan sanottuna lisää lihasta tiettyihin kohtiin.

Kun lähdin kisaamaan, lähdin hakemaan kokemuksia. Nyt olen saanut niitä kisakokemuksia. Jokin tässä touhussa viehättää... Onko se itsensä kehittäminen? Vai menestys? Kilpailuhenkisyyteni? Itsensä likoon laittaminen niin kokonaisvaltaisesti? Itsensä haastaminen? En osaa sanoa... mutta nyt näyttää siltä, että kun annoin lajille pikkusormen se ei vienyt ainoastaan kättä vaan koko kropan... Eli vähän näyttäs siltä, että body fitneksestä taitaa tulla vähän pidempiaikainen harrastus.

Tää fiilis!!

Ja ai niin! Näin Nordic Fitness Expon messualueella yhden lajin todellisen ammattilaisen! Tapasin Nicole Wilkinsin! Niille ketkä eivät lajista niin paljoa tiedä, Nicole on lunastanut itselleen mm. body fitneksen IFBB figure olympia-tittelin. Parikin kertaa itseasiassa. Hän on myös USA:n mestari lajissaan. Olin ihan häkeltynyt jutellessani Nicolelle. En harrasta fanittamista, mutta tämä jenkkimimmi aiheutti minussa ihailua. Wou.
Jos kiinnostaa, niin vilkaiskaa Body-lehden tekemä haastattelu Nicolesta täältä.

KISARAPORTTI - NFE

Ihan käsittämätöntä. On niin hurjan paljon kerrottavaa! Sunnuntaista on vierähtänyt jo monta päivää, mutta fiilikset ovat ihan katossa vieläkin! Olen levännyt ja antanut ajatusten hautua. Nyt vasta sain koottua viikonlopun kuviot yhteen, niin että tekin pääsette niitä lukemaan. Lahdessa järjestettiin siis viime viikonloppuna suuri fitness tapahtuma Nordic Fitness Expo ja minä kilpailin body fitness junioreiden MM-karsinta tittelistä. Monet varmasti lopputuloksen tietääkin Facebookia tai Instagramia seuranneena. No mutta lähdetäänpä katsomaan mitä tapahtui ennen palkintojenjakoa...

Kisoja edeltävänä iltana valvoin johonkin yli keskiyön. Liekö johtunut jännityksestä ja kai 200mg kofeiinitableteilla saattoi olla osuutensa asiaan... Viimeksihän nukuin ennen kisoja kuin maailmanmurheista tietämätön koiranpentu, mutta tällä kertaa seikkailin unissa ja aika ikävissä sellaisissa. Ensimmäisessä unessa tarjolla oli mun kouluaikojen lempiruokaa, tonnikalapastaa. No sehän kulostaa hyvältä! Mutta unessa yritin hakea lisää ruokaa, ja ruoka loppui kesken! Miten traagista! Heräsin ja huomasin, että itken. Ihan totta, itkin unessa, kun en saanut lisää ruokaa. :D Ihka oikeita kyyneliä. Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka dieetin vikoina päivinä ajatukset todellakin pyörivät ruuan ympärillä.

Nukahdin vielä uudestaan, mutta seuraava uni oli jotain painajaista, jossa yritimme lähteä äkkiä asunnosta pois pahiksia karkuun, jotka jahtasivat fitness-kaveriani. Tässä unessa piilottelin puurokulhoja, jottei pahiksille jää merkkejä siitä, että fitness-kaverini oli myös ollut asunnossa. Huoh. Ruoka oli taas kuvioissa mukana... :D

Hyvää huomenta klo 04.00.

Yöunissa seikkailuista huolimatta aamu lähti ihan kivasti käyntiin. Herättiin Annin kanssa neljältä aamuyöllä levittämään väriä. Anni oli tosi suloinen, kun hän silmät sikkurassa ja puoliunessa maalasi mua. Kisaväri onnistui tälläkin kertaa todella hyvin, eikä meidän tarvinnut levittää enää neljättä kerrosta. Juuri ennen kisapaikalle lähtöä tuputeltiin kuitenkin rintaan ja selkään hiukkasen lisää ruskeaa.

Tässä nyt sitä todellista värieroa!

Aamutoimet jatkuivat niin, että Netta ilmestyi hotellihuoneeseen ja pisti meikäläisen naaman edustuskuntoon. Käsittämätöntä, miten joku voi osata meikata niin hyvin. Itse olen vähän tohelo meikkien suhteen ja hyvä jos sattuu meikkivoide olemaan edes oikeaa sävyä. :D Netan taikomat meikit kyllä ehkä vähän saivat sellaista kiinnostuksen kipinää syttymään, että saattaa olla, että minäkin opettelen joskus kunnolla meikkaamaan...

Enää ei väsytä!

Siinä samalla Netta teki taikoja myös tukalle ja sitten pitikin kiirehtiä aamupalalle. Sain syödä aika ihanan ruhtinaallisen aamiaisen: puuroa, marjoja, loraus hunajaa ja kokonainen muna! Paino sanalla kokonainen, koska niitä himskatin valkuaisia ja keltuaisia tuli dieetin loppuvaiheessa eroteltua ihan riittämiin. :D Hiukan piti skarpata, etten vahingossakaan juo evääksi ottamiani vesipulloja. En nimittäin saanut juoda ennen kisoja aamulla enää vettä. Ja hotellissa oltiin tosi kilttejä, sain pakata laatikkoon kaikkia ihania aamiasherkkuja, joita en saanut vielä syödä. Oli se kyllä kohtuullista sen suhteen, että hotelliyö tuli turkasen kalliiksi. Arvatenkin laatikko täyttyi riisipiirakoista, jotka kisojen jälkeen katosivat meikäläisen mahan uumeniin.

Puuroa ja kokonainen muna!

Aamiaisen jälkeen tehtiin viimeistelyjä hotellihuoneessa. Puin kisabikinit päälle ja napsittiin kuvia. Oltiin valittu edellisenä päivänä mulle kisakorut mun suuresta valikoimasta. Osa koruista oli minun omia ja osan olin lainannut Glitteristä. Päädyttiin lopulta erilaiseen kombinaatioon, kuin mitä olisin Jyväskylässä käyttänyt, jos koruja olisin tarvinnut. Muutama lainakoru ja loput omia. (Voi kyllä olla, että ostan tuon leveän rannekorun omaksi, oli se sen verran upean näköinen!;D )

Nämä ihanuudet valikoituvat finaalikierrokselle!

Meikki ja hiukset Netta Purhosen käsialaa.

Siinä kohtaa kun kasvot loistaa pakkelikerroksen alta, hiukset on suittu vimpan päälle, iho on ruskea kuin pronssipatsas ja puen kimaltavat biksut päälle, siinä kohtaa fitness muuttuu glamouriksi. Sitä ennen se on kyllä kaikkea muuta kuin glamouria. :D Kimaltava fitness arki on lähinnä sitä, että ensin huhkin hiestä märkänä ja haisevana salillla, sitten murisen nälkäisenä keittiövaa'alle ja lopulta lösähdän treenipäivän päätteeksi sohvalle vilttien alle verkkareissa. Siis ihan tavallista arkea! Saatoin syödä reissussa ollessa kylmiä eväitä (toisaalta mä tykkään riisistä ja kanasta kylmänä, enkä vikalla viikolla lämmittänyt niitä vaikka mikro olisi ollutkin saatavilla). Ja viimeisinä päivinä sain suojella sisäreisiä pissatessa, ettei vaan värit tahriinnu, kun ei voi edes pöntölle istahtaa. En halunnut riskeerata väriä...  Ja sitten nouset aamuyöstä laittautumaan muutamaa lavaminuuttia varten. Aikamoista! Mutta todellakin sen mielettömän lavakokemuksen arvoista!!

Ready to rock!

Jännittää!

No tosiaan, kun olin vihdoin päässyt tähän ihanaan prinsessa-blingi osuuteen, niin hurautettiin sitten jo vauhdilla kisapaikalle. Minä lompsin sivuovesta bäkkärille ja kannustajat pääovista messualueelle.

Bäkkäri oli ihan eri luokkaa kuin Jyväskylässä. Ahtaat muovilla vuoratut käytävät olivat vaihtuneet avaraan isoon takatilaan. Liityin muiden Fitfarmin tyttöjen seuraan ja tällä kertaa mullekkin oli runsaasti tilaa omalle jumppamatolle ja kamoille. Siinä sitten istuskeltiin ja pohdin kannattaisiko jo alkaa syömään sipsiä. Kohta jo kaivelin jumppakuminauhaa ja huoltotiimi taputteli öljyä ja liimaili bikineitä. Avasin hiukset ja huitaistiin vielä vähän puuteria naamaan. Ja tähän väliin vähän suklaata. Uskalsin tällä kertaa ottaa jopa pumppiviinan eli 4cl viinaa. Jospa ne suonet pullottais näissä kisoissa vielä kovemmin!

Jälleen aika takahuoneessa meni hujauksessa! Tuntui, että vastahan mä saavuin ja nyt jo jonotetaan lavalle pääsyä. Fiilis oli tosi hyvä. Mulla oli tosi itsevarma olo, koska tiesin mitä lavalla pitää tehdä. Samalla mua jännitti ja olin tosi innoissani! Taas pääsisin kirkkaisiin valoihin. Taas saisin hymyillä leukaperät kipeiksi. Taas saisin nauttia lavalla olosta. Ja mähän muuten nautin.

Jännitin niin vietävän lujaa reisilihaksia ja mun jalat vaan tärisi. Huomasin, että kyllä ne tärisee muillakin ja puristin entistä kovempaa pakaroita yhteen. Vaikka staattinen lihasjännitys poseerauksissa on rankkaa, niin se on jännää, miten lavalla sitä ei edes ajattele. Tai lihasväsymyksen jotenkin jättää huomioimatta, se tuntuu toissijaiselta seikalta. Vaikka huomasin reisien värisevän kuin haavanlehdet, niin siinä ne vaan sitten tutisi ja minä vaan hymyilin. Hymyilin ja katsoin tuomareita ja jännitin lihaksia.

Mun vasemmalla puolella sarjan voittaja, joka todellakin ansaitsi voittonsa!:)

Liikkuminen lavalla tuntui yhtä hyvältä ja luontevalta kuin Jyväskylässä. Se oli niin kivaa! Tuntuu, ettei sitä kisaamisen ja lavalla olon iloa voi sanoin kuvailla. Ne ketkä ovat olleet samassa tilassa ehkä ymmärtää sen. Siinä on jotain niin siistiä. Se on loppuhuipentuma kaiken sen salilla uurastamisen ja kurinalaisen ruokavalion jälkeen.

Kun mun numero 138 pyydettiin ensimmäiseen vertailuun, olin haljeta onnesta ja ylpeydestä. Mut kutsuttiin ekaan vertailuun! Se todennäköisesti tarkottaisi sitä, että pääsisin finaaliin! Kääk!

Eka vertailu! (Siitä tunnistaa koska meillä ei oo vielä koruja!)

Ekan kierroksen jälkeen meinasi tulla onnenkyyneleet. Huoltojoukot auttoivat pukemaan koruja päälle. Mä pääsin finaaliin. Mä saavutin mun tavoitteen!

Ja finaalin vertailuja, koska meillä on korut! :D

Asentoja analysoitiin jälkikäteen kuvien avulla ja etuasennossa olisin voinut vielä röyhistää rintaa ryhdikkäämmäksi. Tällöin myös vatsalihakset olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa. Plussaa kuitenkin löytyy, nimittäin rako reisien välistä on kadonnut, eivätkä käsivarret elä omaa elämäänsä liian levällään. Väri ja lookki onnistuivat, pääsin finaaliin, eikä hymy hyytynyt!! :)

Hups, silmät kiinni juuri kun kamera kävi! :D

Mun salainen tavoite siis oli, että lähtisin kotiin pokaalin kanssa. Kuusi parasta saa pystin. Ja mä tulin neljänneksi! Minä ja pronssille päässyt tyttö saatiin sama pistemäärä. Jollain pisteenlaskutaktiikalla se toinen tyttö sitten sai sen kolmannen sijan. En ole perehtynyt noihin pisteiden jakoon ihan niin tarkkaan, niin en sen tarkemmin osaa sanoa. Tässä kohtaa voisin surkutella sitä, että pronssi jäi niin pienestä kiinni. Mutta en halua märehtiä asiaa, jolle ei enää yksinkertaisesti voi mitään. Tein todellakin parhaani ja tähän se riitti. Miksen vain iloitsisi ja nauttisi siitä, että tulin neljänneksi? Haloo, oon junnujen nelonen!

Siinä kohtaa kun pääsin finaaliin, olin jo saavuttanut tavoitteeni. Tulisin lähtemään pystin kanssa kotiin. Se mitä parempi sijoitus oli, se kaikki oli vaan plussaa. En kiellä, etteikö nälkä kasvaisi syödessä. Kyllä tästä vähän hinku jäi, että haluaisin joskus vielä kirkkaamman pokaalin. Kun se kuitenkin niin pienestä jäi kiinni. Ehkäpä sitten tulevaisuudessa...

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä finaaliin. Tosiaan Lahdessa lavalle menossa ei ollut sitä ensikertalaisen jännitystä niin kuin Jyväskylässä, mutta kun finaali ja i-kävely koitti, niin siinä kohtaa olin jälleen ensikertalainen. Mun eka i-kävely tositilanteessa. Kieltämättä aika vauhdilla hiihtelin alun, mutta sain rauhoitettua asentoja ja viivyin viimeisissä poseerauksissa pidempään. Tässä sen taas näkee, että vaikka kuinka treenaisi, niin eka kerta on aina eka kerta. :D Jos jatkan kisaamista ja pääsen vielä joskus taas finaaliin, niin tiedän mitä asioita voin tehdä toisin ja missä voin vielä i-kävelyssä kehittyä. Tämä fitness-touhu on kyllä yhtä jatkuvaa itsensä kehittämistä! :)

Kun odoteltiin finaalin jälkeen palkintojenjakoa, olin niin onnellinen. Tiesin, että saan pokaalin! Seisoisin muiden voittajien kanssa rivissä ja heiluttelisin palkintoa. Oli jännittävää odottaa tulosten julkistamista. En pystynyt olemaan edes pettynyt siitä, että tasapisteillä jäin neloseksi. Hymyilin vaan ja heiluttelin pokaalia.

Palkintojenjaon jälkeen hymyilin edelleen onnellisena takahuoneessa ja yritin kerätä kamojani kasaan. Kävin bäkkärillä myös valokuvauttamassa ammattilaisten valokuvauspisteellä itseni. Se oli hyvä veto, sillä kerrankin kun oli ne kaikki pakkelit, korut, värit ja olin niin sanotusti tällingissä, niin sainpahan muistoksi muutamat tasokkaammat valokuvat. (Niitä kuvia innolla odottaen!) Ja pokaali pääsi tietysti mukaan rekvisiitaksi. Jos Luoja suo ja elän kurttuiseksi mummoksi asti, niin voin sitten vanhana katsella kuvia ja muistella juniori aikoja...

Onnellinen juniori.

Siis kisat olivat aivan huikea kokemus! Jälleen ihan tajuttoman siistiä. Se fiilis lavalla on sellaista timanttia, joka peittoaa kaiken sen dieetillä kärvistelyn. Olen saanut tehdä huikean sukelluksen fitness-lajien pariin. Treenaminen oli tuttua touhua ennen tätä projektia, mutta kaikki se härpäke mikä lajiin liittyy, kisavalmistelut ja viimeistelyt, on ollut upeaa päästä tutustumaan ja kokemaan kaikki se ihan omakohtaisesti! Päätös kisata oli oikea ja olen todella iloinen, että sain niin upeita muistoja ensimmäisestä kisa-syksystä. Paljon olen kasvanut ihmisenä, saanut paljon pohdittavaa ja oppinut itsestäni ja lajista.

Seuraavassa postauksessa kerron miten kotimatka sujui ja paljastan kenet tapasin Nordic Fitness Expon messualueella! Kelaan sitä miten kroppa reagoi, muistinko juoda vettä ajoissa ja menikö pakki ihan sekaisin? Ja entä mitä tulevaisuudessa, jatkuuko kisaaminen?! Stay tuned!!

Vielä kuitenkin iso kiitos tuesta ja käytännön avusta läheisille. Läheisten ymmärrys tätä mun fitnessharrastustan kohtaan on ollut mielettömän positiivista! Isot pahoittelut myös niille rakkaimmille, jotka ovat joutuneet kohtaamaan mun dieettikiukut ja oikuttelut...Heh.

Suuri ilo on ollut myös jakaa kokemuksia muiden ihastuttavien fitnesskisaajien kanssa ja kisataival olisi varmasti ollut paljon tylsempi ilman teitä! <3

Kiitos myös yhteistyökumppaneille:
Glitter Suomi
Kauneushoitola Mikkeli ja erityisesti kosmetologi Milla Pynnönen
Taffer Oy

Ja sitten vielä iso kiitos kuuluu valmentajalleni Harrille! Tuo huikea ukko otti viikonloppuna kultaa alle 90kg sarjassa ja pokkasi vielä pohjoismaiden hopeaakin! Ei mikään turha jätkä siis. ;)

Huikea Harri!

Palataan pian! ;)