o

o

lauantai 28. helmikuuta 2015

Lupa levätä

Taas on kevyt viikko meneillään. Sarjoja ei siis ole tarkoitus viedä niin sanotusti loppuun ja jos haluan, voin vaikka pitää täysin totaali-lepoa. Tällä kertaa lepoviikko sattui myös hiihtoloman kanssa päällekkäin. Ihan en malttanut vain kotosalla lorvia, joten äidin kanssa ollaan käyty yhdessä jumppailemassa. Minä neuvoin mammaa tekniikoissa ja äippä puolestaan vahti, etten rehki liian kovaa ja pidän viikon kevyenä. Toimiva kombo, kivaa on ollut! :)

Äiti ja tytär salilla.

Kuitenkin aikaisemmin, kun treenasin kuntosalilla omatoimisesti, en juurikaan tietoisesti jaksottanut harjoitteluani rankempiin ja kevyempiin viikkoihin. Tietenkin olin tietoinen siitä, että se voisi olla hyödyllistä, mutta luupäänä halusin tehdä koko ajan kovaa. Täten kroppa ei aina ehtinyt palautua ja joka paikkaan kolotti jo valmiiksi salille mennessä. Tällöin en välttämättä saanut kovinkaan energistä pumppia. Väsymyksestä huolimatta hinkusin toisinaan salille jopa 6 tai 7 kertaa viikossa. Plus kaikki muut liikuntaharrastukset! Tankotanssi, lenkkeily, lentopallo... Huh huh. Jälkeenpäin vain mietin, että miten olen jaksanut. Olin jokseenkin sokea omalle jaksamiselleni.

Rankinta aikaa oli varmaankin ensimmäiset opiskeluvuoteni. Hamusin siis itselleni aivan liikaa liikuntaharrastuksia koulun oheen. Usein saatoin urheilla monta kertaa päivässä. Aamulla lenkille, koulun jälkeen salille ja ruuhkaisena päivänä vielä palloilut tai tankotanssi tuohon päälle. Oli tuskin yhtäkään viikonpäivää, jolloin en olisi urheillut edes kerran. Saatoin olla hyvässä kunnossa, mutta elämän kokonaisuuden kannalta, urheilu oli noussut ylivertaiselle ykköspallille. Liikunta meni kaiken edelle.


Tämä johti siihen, että alhaisesta vireystasosta huolimatta menin joskus salille. Kun olisi pitänyt levätä, liikuin. Tällöin lihakset eivät pystyneet maksimaalisiin suorituksiin, joten niitä ei sitten tehty. Silloin pumppailin pienemmillä painoilla sen minkä jaksoin tai huvitti. Ihmisen keho on siitä mielenkiintoinen ja ihmeellinen, että se kyllä kertoo mitä sille kuuluu. Kun mun kropalle kuului vähän väsyneempää, niin silloin hidastettiin ja kevennettiin tahtia. Kroppa ns. vaati multa kevyempää kohtelua ja näin tulin pitäneeksi pakostakin kevyempiä treenipäiviä.

Näiden kevyiden päivien jälkeen saatoin olla seuraavan kerran salille tullessani aivan liekeissä. Tai jos kerrankin olin pitänyt ihan oikean lepopäivän, tuntui mahtavalta palata voimaantuneena salille. Ei ole todellakaan mitään turhia juttuja nuo lepopäivät.

Tällä hetkellä koen urheilun laskeutuneen samalle viivalle muiden elämän osa-alueiden kanssa. Liikunta, ruokailu ja lepo ovat asettuneet tasapainoon. Olen vähentänyt viimeisen vuoden aikana liikunnan määrää ja ymmärrän, että hieman vähempikin riittää. Hyvä todiste siitä on kroppani. En ole lihonut, kehonkoostumus ei ole suuresti vaihdellut, lihakseni eivät ole kokeneet atrofiaa, enkä myöskään koe kuntoni laskeneen. Päinvastoin. Koen olevani energisempi, hyväntuulisempi ja pirteämpi.



Aikaisemmin ajattelin, että väsymys, josta kehoni viesti, oli vain asenteestani kiinni. Halusin olla vahvin ja pitkäjänteisin, luovuttamaton, kaikkea muuta kuin laiska ja aikaansaamaton. Oli vaikeaa pitää lepopäiviä. Nyt olen sisäistänyt sen, että lepääminen ja kotiin jääminen ei tarkoita aina luovuttamista ja laiskuutta. Kehon merkkien huomioiminen on viisautta. Ei aina tarvitse olla niin armoton itseään kohtaan. Tuntuu oikeastaan ihan kivalta vähän kölliä ja lepäillä. Ottaa vähän kevyemmin. :)


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Flunssa vs. minä

Loppuviikosta oloni oli aamuisin hyvin tukkoinen. Ajattelin, että jos flunssa pysyisi loitolla vielä pari päivää, niin sitten ehtisin rauhassa alkavalla lepoviikolla tervehtymään ja keräämään voimia peiton alla. Sunnuntaita vietinkin jo sitten sängyssä maaten, välillä Netflixin tarjontaa katsellen ja välillä koiranunta torkkuen. Iltapäivällä simahdin totaalisesti.Vähän vetämätön meininki.

Toisinaan raahauduin keittiön pöydän ääreen syömään, minkä jälkeen palasin takaisin vaakatasoon jatkamaan voimaantumistani. Fleece-huopa on kulkenut ahkerasti mukanani sohvan ja sängyn välillä.

Kuumetta ei ole, mikä sinänsä on hyvä juttu. Toisaalta puolikuntoisena on haastavampaa ottaa iisisti, kun periaatteessa jaksaa jotakin tehdä. Pitää kuitenkin opetella myöntämään itselleen lupa sairastaa myös vähän "miedommissa" tapauksissa.

Tänään olen ollut tunnollinen sairastaja ja vältellyt raskasta työskentelyä. Olen parhaani mukaan vältellyt kontaktipinnoille aivastelua, popsinut vitamiinini sekä olen nesteytynyt myös lämpimällä juomalla. Katsotaan päihitinkö nessu-nenän jo näillä levoilla, vai meneekö hiihtoloma kokonaan punteista erossa pysytellen.


tiistai 17. helmikuuta 2015

Aamureeni tyhjällä mahalla?

Kokeilin tänä aamuna treenaamista ns. tyhjällä mahalla. Tai no lähes tyhjällä. Yön paaston jälkeen huitaisin ainoastaan latausjuoman ja kupin kahvia nassuun ennen salille lähtöä. Pelkkien aminohappojen voimalla rinta-olkapää-pumppi sujui ilman tuskastumista ja nälkää - toisin kuin olin odottanut.

Kuntosalille olen hyvin harvoin lähtenyt aamuisin syömättä mitään. Aamuisin treenaaminen on ok, mutta yleensä mutustan puuron ennen liikuntasuoritusta. Poikkeuksena tietenkin aamulenkit, joita olen tehnyt tyhjällä masulla. (Paitsi etten pahemmin viime aikoina ole lenkkeillyt, hehee!)


Tämänpäivänen olikin eräänlainen testi itselleni. Ja tämä testi yllätti minut positiivisesti. Edellisenä iltana olin täysin varma, että en edes selviydy puntille asti, koska herätessäni minulla on aina tosi kova nälkä. Mutta olin valmistautunut koitokseen hyvin. Olin pakannut kaikki kamat valmiiksi sekä punninut proteiinit ja muut jauheet, jotta pääsisin kotoa mahdollisimman nopeasti salille.

Voisin kuvitella jatkossa suosivani aamuisin pelkällä nestetyksellä treenaamista, mutta vain pienempiä lihasryhmiä. Esimerkiksi isoja lihaksia ja kokonaisvaltaisempia liikkeitä sisältävät jalkapäivät haluan suorittaa tankit täynnä, hyvin ravittuna. Suosittelenkin treenaamaan vasta aamupalan jälkeen, jos kokee sen mielekkäämpänä. Että tällaista kikkailua tänään! :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Fyysisiä tuntemuksia

Fyysiset tuntemukseni keskittyvät tällä hetkellä raukeisiin lihaksiin. Viivästynyt lihaskipu ympäri kroppaa on varmasti tuttu tunne muillekkin urheilijoille. Tämän viikon pahimmat kipuilijat ovat olleet ojentajat ja vatsalihakset. Suorien vatsalihasten kiinnityskohta kylkiluiden ja rintalastan kärjen kohdilta on aivan kosketusarka. Vaihdoin vähän keskivartalon treeniliikkeitä ja uuden ärsytyksen myötä jälkiseurakset ovat olleet kirjaimellisesti tuntuvia. Vaikkei viivästynyt lihaskipu ole suorassa yhteydessä kehitykseen, niin ainakin se kielii melko hyvin siitä, että halutut paikat ovat treenissä aktivoituneet. Laiminlyödyllä kehonhuollollakin oli tietysti osuutta helliin lihaksiin...

Tämän viikon reenit paukutin ihan hyvällä mielellä läpi, lukuun ottamatta viikon viimeistä koitosta. Neljän puntin ja neljän palloilu kerran jälkeen tuntui, että  viidennen salin tehot jäivät kehnoiksi. Tuli vähän sellainen olo, että kannattiko edes käydä. Mutta onneksi kunnon ja lihasten kehitys tai ylläpito ei ole mielialasta kiinni. :) Ja positiivista ajattelutapaa suosien, uskon, että ns. "huonot reenit" kompensoituu sitten, kun on niitä super-mega-power-päiviä. Ja maanantaisin mulla yleensä on sellainen fiilis. Eli huomista odotellessa!!

Tämän viikon mätöiksi päätyi L-koon burger-annos American Dinerissä. Lihapihvi, jolla oli painoa komeat 340grammaa katosi hitaasti mutta varmasti. Pitihän sitä ystävänpäivän kunniaksi käydä vähän ulkona syömässä. ;) Grammat hävisivät johonkin matkalla suolistosta pönttöön, sillä aamupainokaan ei ottanut mun rasvaisesta juhlimisesta nokkiinsa.


Köpöteltiin kuitenkin hissukseen kotiin ravintolasta, sillä olo oli aika vyöryväinen. Kotona lysähdettiin sohvalle sulattelemaan ja lepuuttamaan viikon rehkinyttä kroppaa. Mitään pahoinvointia ei tällä kertaa tullut ja iltasella maistui jälleen viileä raikas rahka.


maanantai 9. helmikuuta 2015

Brunssi

Johan nyt... Edellisellä kerralla vannon jättäväni cheatmeal-aterian suuret suunnittelut sikseen. Tai hakevani tyyliin riisipiirakoita kaupasta. No näinhän kävi, että hain kyllä niitä piirakoita kaupasta. Ja hain kyllä vähän muutakin...

Pidettiin nimittäin tyttöjen kanssa oikein sunnuntaibrunssi! En tiedä lasketaanko sitä enää brunssiksi, kun kello taisi olla jo viisi, mutta anyway! Syötiin nakkeja, leipää, munia... Ja minä vetelin niitä maagisia riisipiirakoita ja tietenkin meillä oli myös hedelmäsalaattia.

Oli myös tosi kivaa juoda mehua. En oikeasti muista millon olen juonut mehuja viimeksi. Vesi on jo pitkään ollut pääsääntöinen nesteenlähteeni, mutta kylläpä olikin mukavaa vaihtelua lipittää oikein tuhtia mehua. Tosin kauhea hedari iski illalla. Tiedostin kyllä, että vedenjuonti oli jäänyt aika vähälle ja kaiken lisäksi hartiat olivat aivan jökissä. Kaveri vähän vetreytti mun raukkaparka-hartioita ja sisko passitti vedenjuontiin. Siitäpä se elämä taas virkistyi.

Brunssi oli tosiaan oiva tapa viettää vapaata ateriaa runsailla kaloreilla. Sellaista mukavan ruokaisaa, lämmintä ja raikasta. Inspiraationlähteenä voi käyttää hotelliaamiaista ja loppujen lopuksi se ei vaadi mitään ihmeellisempiä kokkailuja. Tämä cheatmeal-muoto pääsee ehdottomasti jatkoon! Suosittelen!