o

o

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ajatuksia ruuasta ja hemmottelua

Viime viikolla kirjoitin tankkauspäivän yhteydessä siitä kuinka välillä tuntuu, että koko dieetti on ihan kuraa henkisesti. Kun missaan suurimman osan sosiaalisista ruokailutilanteista, enkä voi nauttia samalla tavalla muiden kanssa ruuasta. Suhdettani ruokaan, kaloreihin ja herkutteluun olen viime aikoina pohtinut paljon.

Aikaisemmin olin liian terveellinen tai sitten syöminen meni ihan överiksi ja tuli kalorimorkkis. Kisaprojekti on antanut uusia näkökulmia ja nyt tuntuu todella tasapainoiselta. Haluan edelleen syödä terveellistä ja maukasta ruokaa, joka tukee treenaamista, palautumista ja kehitystä. Ja ennen kaikkea ruokavaliota, joka tukee ja edistää omaa terveyttäni.

Munakasta ja parsakaalia aamupalaksi.

Mutta sitten kuitenkin herkuttelun suhteen minusta on tullut itselleni paljon armollisempi. Cheat meal päivien avulla huomasin, ettei minusta yhdessä yössä läskiä tule, vaikka vetäisin mättöjä kerran viikkoon. Ja koko kevään aikana en kokenut kertaakaan herkku- tai kalorimorkkista! Aivan mahtavaa! :) En vaikka käytiin syömässä burgereita, ranskalaisia, pannaria, donitsia, pizzaa jne. Se oli ihanaa.

Ehkä paras oivallus on juurikin se, että kun herkkuja syödään niin sitten ei pitäisi potea mitään huonoa omatuntoa siitä. Morkkis vie puolet koko makuelämyksestä. Tämän kisamission jälkeen en halua kokea katumusta herkuista syödyistä kaloreista. Jos herkutellaan niin sitten niistä herkuista tulisi nauttia ja saada iloa! :)

Arvostan kyllä erilaisia ruokia nyt ihan eri tavalla. Onneksi terveellinen ruoka on hyvää ja onneksi dieetillä saa edellen syödä tätä hyvää ruokaa. Aika ankeaa olisi pistellä menemään pelkällä kanalla, valkuaisella ja salaatilla. Mulla on jotenkin kanakiintiö täynnä ja yleensä syön mieluumin jauhelihaa tai lohta.

Olen kokeillut dieetin aikana sokeroimatonta ketsuppia, joka on makeutettu stevialla. Se jos mikä on ihan taivaallista! Uusi maailma aukesi, kun lisäsin sitä lounaaseen. Ketsuppi tuo mieleen eräänlaisen kastikkeen ja mun lämpimät ateriat ovat nyt entistäkin makoisampia! Hassua on se, että aikaisemmin käytin ketsuppia hyvin harvoin. Nyt voisin lisätä sitä joka aterialle, jos se vain olisi soveliasta. :D Kerran harkitsin jo ketsupin laittoa salaattiin vähän niin kuin salaattikastikkeena, mutta se aie jäi onneksi toteuttamatta. :D


Jossain vaiheessa keväällä musta tuntui, että osa mun syömästä ruuasta on pahaa (paitsi esim. aamupuuro!:D) ja ajattelin, että ruoka toimii vain polttoaineena kropalle. En ihan aina oikein nauttinut ruokailuhetkistä. Se johtui varmasti siitä, että olin aika kehno kananmaustaja kunnes hoksasin suolattomat valmismaustepussit. Ja varmasti myös siitä, että olin kangistunut kaavoihini ja söin monta päivää samaa ruokaa. Ja kaiken lisäksi ihan kuin kaikki tuoreet olisivat talvella vähän kehnompi laatuisia. Nyt kesällä saa aivan ihanaa salaattia, kun pistää kesäkaalia, sipulinvartta ja raejuustoa yhteen. Lisäksi jotain tomaattia tai paprikaa. Namii.

Pitkään söin myös raejuustoa, jossa on 0,3% rasvaa. Koska joudun nyt dieetillä syömään niin tarkasti ja niukasti, olen hemmotellut itseäni ja ostanut jopa 2% raejuustoa (se sopii siis kyllä dieettiohjeisiin). Ja siis se jos mikä maistuu nyt pitkästä aikaa ihanan "kermaisalta" ja täyteläiseltä! Kuvailisin sitäkin sanalla taivaallinen.

Koska tosiaan ruuat on nyt niin kortilla, olen hemmotellut itseäni myös niillä Quest bar patukoilla hinnasta huolimatta. Tilattiin netistä useampi boxi kerralla ja innolla odotan miten mansikka-juustokakku tai banaani-pähkinä-muffini patukat maistuvat!

Lisäksi olen hemmotella itseäni myös muilla keinoin. Alennusmyynneistä olen bongannut uusia treenivaatteita ja ihan tavallisia hameita ja mekkoja. Vaateostoksia olen perustellut myös siten, että nyt kun "kärvistelen" dieetillä niin mulla on oikeus kaikkeen muuhun mukavaan. :D

Tällä hetkellä nautin todella paljon jokaisesta ateriasta ja välipalasta joita syön dieetillä. Vaikka mieleni joskus tekisi syödä määrällisesti enemmän, niin olen silti onnellinen, että jokainen annos jonka syön, maistuu hyvälle. Nyt on jotenkin sellainen vaihe meineillään, että voisin hehkuttaa kuinka ruoka on hyvää ja ihanaa. Ehkä sitä ruuasta saatavaa nautintoa oppii jotenkin arvostamaan enemmän, kun joutuu tarkkailemaan jokaista suupalaa.

Treenin jälkeinen suupala.


Kaiken tämän makunautinnon lisäksi, mun nälkä on pysynyt paremmin kurissa. Ja kerrotaan nyt samaan syssyyn, että treenit kulkee edelleen tosi kivasti! :D Treenien suhteen ei ole ollut koko dieetin aikana oikein mitään negatiivista! :) Salille on kiva mennä ja saan ihan samalla tavalla endorfiinihuuman kuin ennenkin. Ja ennen kaikkea jaksan treenata! Olo ei ole nuutunut ja kun ajoitan treenit hyvin aterioiden väliin, niin ehdin salilta kotiin ennen kuin verensokerit ovat ihan miinuksella. Ja ne sykevedotkin tuntuu ihan mukavilta. Tai no siis sillai mukavilta kuin loppuhikien ottaminen nyt voi tuntua. :D Ainakin fiilis on treenin päätteeksi sellainen, että nyt on taas huhkittu menemään!:)

Mä meenkin tästä nyt nautiskelemaan mun iltapalaa: manteleita, marjoja ja rahkaa. Ja iltaglutamiinit ja magnesium-napit. Aah.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Keskikesän tankkaus

Mulla sattui tankkauspäivä sopivasti juhannukseksi. Ennen keskikesän juhlaan valmistautumista käytiin vielä perjantaiaamuna salilla rääkillä. Siitä matka jatkui mökille. Olin hankkinut tankkauspäivän eväät jo hyvissä ajoin aikaisemmin viikolla. Ettei vaan Vuoksen riisipiirakat lopu kesken kaupasta. :D Punnailin ja kypsensin ruokia jo kotona, jotta mökillä olisi mahdollisimman helppoa. "Gourmet" annokset lämpenivät sitten ihanan vaivattomasti ihan vain tuvan mikrossa.

Juhannusruuat olivat tänä vuonna hieman erikoiset. Riisipuuroa ja hilloa aamupalaksi. Eikös niitä yleensä jouluna vedetä napaan? Ihan sama, maistui nimittäin taivaalliselta! Erityisesti nautin myös riisipiirakoista, joiden päälle kasasin paksun pinon leikkelettä... Piirakat olivat ehkä parasta koko päivässä syömisten osalta.


Söin 6 kertaa ja joka aterialla runsaasti hiilihydraatteja. Bataattia oli normipäivään verrattuna tuplamäärä. Ah. Söin pitkästä aikaa myös hedelmäsalaattia. Jos jotain voisin syödä loputtomiin ilman pahaa oloa, niin se on kyllä hedelmäsalaatti. Siitä on niin paljon hyviä lapsuusmuistoja ja nyt vähän vanhempanakin se on edelleen kestosuosikki.

Ja sain vihdoin syödä myös mun kesän ekan jäätelön! Vaniljajätski sokerisen mansikkahillon kanssa oli juhannuspäivän loppuhuipennus. Aivan mieletömän ihanan makuista. Erinomainen makuyhdistelmä. Nam.
Siinä oli muuten taiteilemista, että sain jäden sulamatta mökille. Olisin toki voinut ostaa sen vasta matkan varrelta ABC:ltä, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä, että just se tietty jäde on kaupasta loppu. On se tarkkaa. :D



Mökillä jäi annosten näyttävyys vähän vähemmälle. :D

Juhannusta vietin ihanien sukulaisten seurassa ja sään vaihtelevuudesta huolimatta, mulla oli ihan huippu juhannus! Ainut mikä sai taas pohtimaan ja mietteliääksi oli juurikin nuo ruokailut. Oli todella haikeaa, kun ei voinut nauttia tismalleen samoja ruokia muiden kanssa. Vaikka mulla olikin kivat evästykset, niin kuolasin silti toisten syömiä lettuja ja täytekakkua. Enkä voi kieltää ettenkö olisi itsekkin halunnut takan ääressä lämmitetyn makkaran popsia suuhuni. 


Koko dieetti tuntuu raskaimmalta juuri sosiaalisissa ruokailutilanteissa. Mulla oli ihan sellainen olo, että haluan vain syödä, dieetti on ihan kuraa ja pohdin haluanko elää tällaista elämää? Pienenä muistutuksena itselleni, että tämä on vain väliaikaista. Silti fiilis oli aika laimea dieetin suhteen. Olin innolla odottanut tankkauspäivää, mutta silti se ei tuntunutkaan ehkä niin nautinnolliselta. Kaipaan sitä, että voi vaan syödä massun täyteen samaa ruokaa seuralaisten kanssa.


Nyt oli kyllä tähän asti dieetin kipein vaihe. Ihan sellainen "mä heitän hanskat tiskiin" -olo. Ja siltikään en halua lopettaa tai luovuttaa. Kerran tähän leikkiin ryhdyin niin leikitään sitten loppuun asti. Mutta voi että mä odotan sitä, kun voin nauttia muiden kanssa samaa safkaa. Tuliko varmasti selväksi, että haluan syödä samaa ruokaa muiden kanssa yhtäaikaa?? :D Ihan totta. On tää dieetti välillä ihan kuraa. Ei sillä että ruoka olisi jotenkin pahaa, ei todellakaan. Riisi on hyvää ja jauheliha maistuu. Ja opin vihdoin tekemään kunnon maukasta munakasta. Mikäs tässä, sapuskat maistuu. Mutta tää pääkoppa kaipais jo sellaista normaalia arkea... Hip hei, enää 13 viikkoa! :)


PS. Kisoihin on nyt ilmoittauduttu junnuna! Kääk! Kai se on nyt pakko sinne lavalle mennä!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Mukaan munarumbaan ja isoja päätöksiä

Huh mikä mahtava viikonloppu takana! Oli niin vauhdikas meininki ja hirmuisasti tekemistä koko viime viikkokin, että nyt vasta on aikaa kirjoitella. Perjantaina töiden jälkeen suuntasin suoraan salille jalkoja treenaamaan. Hyvä että ehdin suihkussa käydä, kun piti jo rientää bussiin. En ehtinyt syömään, joten voi sitä naisparkaa, joka istui mun vieressä kun mussutin hyvällä ruokahalulla eväitä... Seuraavana aamuna kävin käppäilemässä Jyväsjärven rannalla ja taas piti joutaa bussiin. Suuntana tällä kertaa Tampere. Tampereella tapasin valmentajan, harjoittelin poseerausta sekä kävin tekemässä suuria päätöksiä.

Bussimatkat taittuivat mukavasti musiikin, maisemien ja eväiden kanssa! :)



Aloitetaan vaikka ihan kronologisessa järjestyksessä. Ekana mulla oli vuorossa bikinipalaveri Biancanevellä. Valitsin Biancaneven siksi, koska halusin jonkun konkari-liikkeen tekevän kisabiksuni, ettei vaan mene plörinäksi. :D Siinä alkuun sovittelin mallikappaleita ja vaikken mikään asiantuntija ole, niin ensimmäinen vaihtoehto osoittautui parhaaksi. Myös myyjä, (joka puolestaan on asiantuntija) oli samaa mieltä.
No sitten se kaikista vaikein päätös, nimittäin väri! Huhheijaa. Olin miettinyt sopivaa väriä varmaan jo heti siitä asti, kun kisapäätöksen tein. Värisektorina mielessä oli pyörinyt pinkki-fuksia-lila -kategoria. Vasta edellisellä viikolla lukuisten kuvien katselujen jälkeen sopiva väri alkoi muodostua. Nyt kun näin liikkeessä olevat vaihtoehdot niin päätös tapahtui yllättävän helposti. Tekisi mieli paljastaa jo väri, mutta jätetäänpä se vielä yllätykseksi...




Seuraavaksi suuntasin valmentajan luo. Kunto on kireä, mutta eipä se haittaa. Korjailtiin mun etuasentoa ja sain siihen hyvin valaisevan vinkin. Musta toi etuasento on muutenkin kaikista haastavin. Hiottiin vielä mun T-kävelyä pose-open kanssa ja nyt tuntuu kuin kaikki palaset olisivat järjestyksessä. Mulla oli jotenkin mielessä sellainen sekamelska toi koko lavaesiintyminen, mutta nyt muodostui selvät raamit. Ihanaa! On jotenkin itsevarma olo, että tiedän mitä teen ja milloin. Isot köriläät (valmentajat :D) oli sitä mieltä, että mun kannattaa esittää etuasento myös lavalla T-kävelyssä. Paketista tuli todella selkeä ja nyt aion tahkoa tuota esiintymistä toden teolla. Luvassa siis toistoja, toistoja, toistoja. ;)

Lämmitin ruuat toimistolla ja nautin aterian ulkosalla.

Muutoksia tuli sekä liikunnan että ravinnon suhteen. Jätettiin multa aamuaerobiset nyt kokonaan pois. Jee! :D Tilalle laitettiin 15min sykkeennosto -treenit. Voin vetää ne puntin jälkeen. Tämä oli hyvä muutos, sillä mulla voi tulla viikossa noin 65km pyöräilyä jos pyöräilen kaikki työ- ja salimatkat. Että onhan noi pyörämatkat ylimäärästä kulutusta. Ja nyt kun on niin tiukat ja niukat ruokamäärät niin ihan hyvä päätös jättää aerobiset pois. Eikä toi aamukävely ehkä niin mun juttu ollut. Katsotaan miten lähtee noi sykevedot pyörimään.

Viikonlopun aamukunto.

Ruokavaliota muutettiin niin, että hiilareita keskitetään enemmän treenin ympärille ja esimerkiksi riisin määrä kasvoi treenin jälkeisellä aterialla. Suurin juttu mulle oli se, että aamupuuro vaihtui munailuun. Ei se puuro kokonaan lähtenyt, mutta sitä saa vain kahtena päivänä viikossa. Mäkin pääsin nyt siihen fitneksen kuuluisaan munarumbaan mukaan. Munaa ja valkuaista aamupalalla. On mulla onneks muutakin kuin munia aamiaisella, ei kuitenkaan pekonia... ;D
Elimistö pystyy ottamaan hiilarit niin nopeasti energianlähteeks niin katsotaan jospa hitaammin pilkkoutuva, proteiinipainotteinen aamupala pitäisi nälkää paremmin loitolla. Ihme juttu, mutta koko viikonloppuna ei tainnut olla nälkä! Tämäkin päivä meni ilman tuskia. Ehkä se onkin vaan aamuvuoropäivät, kun joutuu nousemaan niin aikaisin.

No mutta sitten tehtiin vielä sellaisia kisoja koskevia päätöksiä. Meikä on niin junnu!! Eli ilmoittaudun juniorina ja jos yleinen ja junior sarja ovat eri päivinä (niin kuin aikaisempina vuosina) niin voin kisata sekä lauantaina että sunnuntaina. Huikeeta!

Meikä on iha juniori vielä. :D

Viikonloppu oli todella onnistunut. Asiat tuntuvat selkeämmiltä ja olen taas ihan into piukeena. Oon niin tyytyväinen ja taas kerran niin motivoitunut! Ja mikä parasta: juhannuksena mulla on tankkauspäivä! Ooooooooh, tätä on niin odotettu!