o

o

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kisojen jälkeen

Lupasin kertoa miten kroppa reagoi Lahden kisarutistukseen ja minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia mulla on kisalavojen suhteen, vai onko edes. Kisoista on mennyt puolitoista viikkoa, mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut enemmänkin.




Lahdessa olin ottanut oppia edelliskerrasta ja panostin kisojen jälkeen juomapuoleen toden teolla. Kisakunnossa kroppa käy niin kuivissa olotiloissa, että nesteytyksestä kisojen jälkeen kannattikin huolehtia. Aloitin ensin puolen litran vesipullolla lavan takana. Se pullo tyhjentyikin kamoja pakatessa ja messualueelle päästyäni rupesin vetämään 1,5 litran vesipulloa. Pari litraa menikin varmaan puolessatoista tunnissa. Ja sen jälkeen en enää pysynyt laskuissa mukana paljonko vettä meni. Ylläpidin veden siemailua tasaisella tahdilla aina iltaan asti.


Hyvä olo.


Veden avulla vältin sen kamalan nääntyneen olon, joka Jyväskylän jälkeen iski yllättäen. Ruuan syönnissäkään mulle ei tällä kertaa tullut yht'äkkistä stoppia niin kuin edelliskerralla. Pystyin syömään aika tajuttoman määrän ruokaa. Ihan alkuun söin niitä hotelliaamiaiselta keräämiäni riisipiirakoita. Sitten meni yksi pikuinen burgeri (joka oli maun puolesta vähän pettymys), kylmä roiskeläppä (makunsa puolesta onnistunut valinta, vaikkakin vähän koominen valinta :D), piirakkaa, hitusen namuja ja mitä nyt satuin vain keksimään, mitä haluaisin pitkästä aikaa maistaa. Automatkalla kotiin tuhottiin yksi Ben&Jerrys ja ainakaan nälässä en loppupäivää elänyt! :D




Kisojen jälkeen siskon tekemää sapuskaa, namii!

Ja siskon paistamia suussasulavia lettuja!


Vatsaa ei kivistänyt yhtä voimakkaasti kuin viimeksi, mutta vähän tukala ja pönäkkä olo oli toisinaan. Vaikutti myös, että jotkut ruoka-ainekset olivat myös kova pala ruuansulatuselimistölle. Palautumisviikko alkoi joka aamu kuitenkin perinteisellä kaurapuurolla, vaikka annoinkin itselleni vähän vapauksia syömisien suhteen. Kävin esimerkiksi ulkona syömässä.





Viime viikko meni täysin ilman kuntosalilla riehumista ja olen ylpeä, että maltoin antaa kropan palautua kovasta urakasta. Reidet olivat taas kisojen jälkeen kuin jyrän alle jääneet. Ihan kuin olisin tehnyt jonkun hullun jalkarääkin ja domssit vaan kestävät ja kestävät päivästä toiseen... Puolessa välissä viikkoa kävin hieronnassa jalkojen käsittelyssä ja se oli hyvä veto. Olihan se vähän tuskallista, mutta siitä ne kintut sitten vetreytyivät pikku hiljaa. Ainoat viralliset liikuntasuoritukset viime viikolla painottuivat metsälenkkeihin siskon ja koirien kanssa. Luonnossa liikkuminen oli kivaa vaihtelua ja maastossa lihakset saivat hellää ja erilaista ärsykettä. Vielä olisi haaveena ihan sellainen kunnon valleusretki tänä syksynä...


Koiraterapiaa ja verisuonia.


Vasta viikonloppuna voimat alkoivat olla taas kasassa ja vähän teki mieli jo lähteä painoja heiluttelemaan. Pidin kuitenkin pääni ja odotin maanantaihin. Kärsivällisyys palkittiin. Kyllä lähti nimittäin pystypunnerrukset ihan uudella energialla ylöspäin. Olen kuitenkin joutunut tyytymään siihen, että voimatasoni eivät ole heti maksimeissa. Olen keskittynyt lihassupistukseen ja lykännyt sen mukaan niin paljon painoa kuin tekniikka sietää laittaa. Turvallisuutta ei riskeerattu ennen kisoja, eikä ole tarkoitus riskeerata nytkään. Kovaa treenaminen jatkuu ja painot nousee progressiivisesti.

Tällä hetkellä mulla on siis reverse-diet menossa ja treeniohjelma on uudistettu. Treenijako on erilainen ja suoraan sanottuna uusi ohjelma on virkistävää vaihtelua! Ensimmäinen punttikerta kisojen jälkeen upposi todella hyvin. Sain hyvän tuntuman kohdelihaksiin ja keskityin aktivoimaan juuri niitä lihaksia, joita olisi tarkoitus kehittää. Seuraavana päivänä minua vastassa oli tuttu lihasjökki, joka kyllä kertoi mitä lihaksia edellispäivänä tuli treenattua.


Back to basic.


Uusi treeniohjelma korkattu!


No mitenkäs ne tulevaisuuden suunnitelmat? Kieltämättä kova hinku kisaamiseen jäi... Mielessä pyörii jo ensi kevät, joko silloin? Sanotaanko vaikka näin, että tavoitteellinen treenaaminen jatkuu ja on hyvin todennäköistä, että lavalle mennään vielä uudestaan. Aikaisintaan ensi keväänä ja myöhäisintä aikaa tuskin vielä onkaan. Mutta hyvin todennäköistä on, että kisaaminen jatkuu. Sitten kun päätökset on lyöty lukkoon niin kerron taatusti! Nyt täytyy kartoittaa vähän resursseja ja priorisoida. Saan kilpailla vielä ensi vuoden juniori-sarjassa, minkä takia houkutus pikaiseen paluuseen kisalavoille on kova. Haluaisin nimittäin hyödyntää aikani junnuikäisenä vielä kun voin.

Mahdollinen lavallepaluu on innoittanut minua keskittymään entistä tarkemmin kuntosalilla. Haluan, että ne kohteet fysiikassa kehittyvät, jotka ovat kisafysiikan kannalta olennaisimmat ja joissa mun täytyy kehittyä. Eli suoraan sanottuna lisää lihasta tiettyihin kohtiin.

Kun lähdin kisaamaan, lähdin hakemaan kokemuksia. Nyt olen saanut niitä kisakokemuksia. Jokin tässä touhussa viehättää... Onko se itsensä kehittäminen? Vai menestys? Kilpailuhenkisyyteni? Itsensä likoon laittaminen niin kokonaisvaltaisesti? Itsensä haastaminen? En osaa sanoa... mutta nyt näyttää siltä, että kun annoin lajille pikkusormen se ei vienyt ainoastaan kättä vaan koko kropan... Eli vähän näyttäs siltä, että body fitneksestä taitaa tulla vähän pidempiaikainen harrastus.


Tää fiilis!!


Ja ai niin! Näin Nordic Fitness Expon messualueella yhden lajin todellisen ammattilaisen! Tapasin Nicole Wilkinsin! Niille ketkä eivät lajista niin paljoa tiedä, Nicole on lunastanut itselleen mm. body fitneksen IFBB figure olympia-tittelin. Parikin kertaa itseasiassa. Hän on myös USA:n mestari lajissaan. Olin ihan häkeltynyt jutellessani Nicolelle. En harrasta fanittamista, mutta tämä jenkkimimmi aiheutti minussa ihailua. Wou.
Jos kiinnostaa, niin vilkaiskaa Body-lehden tekemä haastattelu Nicolesta täältä.


torstai 15. lokakuuta 2015

KISARAPORTTI - NFE

Ihan käsittämätöntä. On niin hurjan paljon kerrottavaa! Sunnuntaista on vierähtänyt jo monta päivää, mutta fiilikset ovat ihan katossa vieläkin! Olen levännyt ja antanut ajatusten hautua. Nyt vasta sain koottua viikonlopun kuviot yhteen, niin että tekin pääsette niitä lukemaan. Lahdessa järjestettiin siis viime viikonloppuna suuri fitness tapahtuma Nordic Fitness Expo ja minä kilpailin body fitness junioreiden MM-karsinta tittelistä. Monet varmasti lopputuloksen tietääkin Facebookia tai Instagramia seuranneena. No mutta lähdetäänpä katsomaan mitä tapahtui ennen palkintojenjakoa...




Kisoja edeltävänä iltana valvoin johonkin yli keskiyön. Liekö johtunut jännityksestä ja kai 200mg kofeiinitableteilla saattoi olla osuutensa asiaan... Viimeksihän nukuin ennen kisoja kuin maailmanmurheista tietämätön koiranpentu, mutta tällä kertaa seikkailin unissa ja aika ikävissä sellaisissa. Ensimmäisessä unessa tarjolla oli mun kouluaikojen lempiruokaa, tonnikalapastaa. No sehän kulostaa hyvältä! Mutta unessa yritin hakea lisää ruokaa, ja ruoka loppui kesken! Miten traagista! Heräsin ja huomasin, että itken. Ihan totta, itkin unessa, kun en saanut lisää ruokaa. :D Ihka oikeita kyyneliä. Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka dieetin vikoina päivinä ajatukset todellakin pyörivät ruuan ympärillä.

Nukahdin vielä uudestaan, mutta seuraava uni oli jotain painajaista, jossa yritimme lähteä äkkiä asunnosta pois pahiksia karkuun, jotka jahtasivat fitness-kaveriani. Tässä unessa piilottelin puurokulhoja, jottei pahiksille jää merkkejä siitä, että fitness-kaverini oli myös ollut asunnossa. Huoh. Ruoka oli taas kuvioissa mukana... :D


Hyvää huomenta klo 04.00.


Yöunissa seikkailuista huolimatta aamu lähti ihan kivasti käyntiin. Herättiin Annin kanssa neljältä aamuyöllä levittämään väriä. Anni oli tosi suloinen, kun hän silmät sikkurassa ja puoliunessa maalasi mua. Kisaväri onnistui tälläkin kertaa todella hyvin, eikä meidän tarvinnut levittää enää neljättä kerrosta. Juuri ennen kisapaikalle lähtöä tuputeltiin kuitenkin rintaan ja selkään hiukkasen lisää ruskeaa.

Tässä nyt sitä todellista värieroa!

Aamutoimet jatkuivat niin, että Netta ilmestyi hotellihuoneeseen ja pisti meikäläisen naaman edustuskuntoon. Käsittämätöntä, miten joku voi osata meikata niin hyvin. Itse olen vähän tohelo meikkien suhteen ja hyvä jos sattuu meikkivoide olemaan edes oikeaa sävyä. :D Netan taikomat meikit kyllä ehkä vähän saivat sellaista kiinnostuksen kipinää syttymään, että saattaa olla, että minäkin opettelen joskus kunnolla meikkaamaan...




Enää ei väsytä!


Siinä samalla Netta teki taikoja myös tukalle ja sitten pitikin kiirehtiä aamupalalle. Sain syödä aika ihanan ruhtinaallisen aamiaisen: puuroa, marjoja, loraus hunajaa ja kokonainen muna! Paino sanalla kokonainen, koska niitä himskatin valkuaisia ja keltuaisia tuli dieetin loppuvaiheessa eroteltua ihan riittämiin. :D Hiukan piti skarpata, etten vahingossakaan juo evääksi ottamiani vesipulloja. En nimittäin saanut juoda ennen kisoja aamulla enää vettä. Ja hotellissa oltiin tosi kilttejä, sain pakata laatikkoon kaikkia ihania aamiasherkkuja, joita en saanut vielä syödä. Oli se kyllä kohtuullista sen suhteen, että hotelliyö tuli turkasen kalliiksi. Arvatenkin laatikko täyttyi riisipiirakoista, jotka kisojen jälkeen katosivat meikäläisen mahan uumeniin.


Puuroa ja kokonainen muna!


Aamiaisen jälkeen tehtiin viimeistelyjä hotellihuoneessa. Puin kisabikinit päälle ja napsittiin kuvia. Oltiin valittu edellisenä päivänä mulle kisakorut mun suuresta valikoimasta. Osa koruista oli minun omia ja osan olin lainannut Glitteristä. Päädyttiin lopulta erilaiseen kombinaatioon, kuin mitä olisin Jyväskylässä käyttänyt, jos koruja olisin tarvinnut. Muutama lainakoru ja loput omia. (Voi kyllä olla, että ostan tuon leveän rannekorun omaksi, oli se sen verran upean näköinen!;D )


Nämä ihanuudet valikoituvat finaalikierrokselle!


Meikki ja hiukset Netta Purhosen käsialaa.


Siinä kohtaa kun kasvot loistaa pakkelikerroksen alta, hiukset on suittu vimpan päälle, iho on ruskea kuin pronssipatsas ja puen kimaltavat biksut päälle, siinä kohtaa fitness muuttuu glamouriksi. Sitä ennen se on kyllä kaikkea muuta kuin glamouria. :D Kimaltava fitness arki on lähinnä sitä, että ensin huhkin hiestä märkänä ja haisevana salillla, sitten murisen nälkäisenä keittiövaa'alle ja lopulta lösähdän treenipäivän päätteeksi sohvalle vilttien alle verkkareissa. Siis ihan tavallista arkea! Saatoin syödä reissussa ollessa kylmiä eväitä (toisaalta mä tykkään riisistä ja kanasta kylmänä, enkä vikalla viikolla lämmittänyt niitä vaikka mikro olisi ollutkin saatavilla). Ja viimeisinä päivinä sain suojella sisäreisiä pissatessa, ettei vaan värit tahriinnu, kun ei voi edes pöntölle istahtaa. En halunnut riskeerata väriä...  Ja sitten nouset aamuyöstä laittautumaan muutamaa lavaminuuttia varten. Aikamoista! Mutta todellakin sen mielettömän lavakokemuksen arvoista!!


Ready to rock!

Jännittää!

No tosiaan, kun olin vihdoin päässyt tähän ihanaan prinsessa-blingi osuuteen, niin hurautettiin sitten jo vauhdilla kisapaikalle. Minä lompsin sivuovesta bäkkärille ja kannustajat pääovista messualueelle.


Bäkkäri oli ihan eri luokkaa kuin Jyväskylässä. Ahtaat muovilla vuoratut käytävät olivat vaihtuneet avaraan isoon takatilaan. Liityin muiden Fitfarmin tyttöjen seuraan ja tällä kertaa mullekkin oli runsaasti tilaa omalle jumppamatolle ja kamoille. Siinä sitten istuskeltiin ja pohdin kannattaisiko jo alkaa syömään sipsiä. Kohta jo kaivelin jumppakuminauhaa ja huoltotiimi taputteli öljyä ja liimaili bikineitä. Avasin hiukset ja huitaistiin vielä vähän puuteria naamaan. Ja tähän väliin vähän suklaata. Uskalsin tällä kertaa ottaa jopa pumppiviinan eli 4cl viinaa. Jospa ne suonet pullottais näissä kisoissa vielä kovemmin!

Jälleen aika takahuoneessa meni hujauksessa! Tuntui, että vastahan mä saavuin ja nyt jo jonotetaan lavalle pääsyä. Fiilis oli tosi hyvä. Mulla oli tosi itsevarma olo, koska tiesin mitä lavalla pitää tehdä. Samalla mua jännitti ja olin tosi innoissani! Taas pääsisin kirkkaisiin valoihin. Taas saisin hymyillä leukaperät kipeiksi. Taas saisin nauttia lavalla olosta. Ja mähän muuten nautin.

Jännitin niin vietävän lujaa reisilihaksia ja mun jalat vaan tärisi. Huomasin, että kyllä ne tärisee muillakin ja puristin entistä kovempaa pakaroita yhteen. Vaikka staattinen lihasjännitys poseerauksissa on rankkaa, niin se on jännää, miten lavalla sitä ei edes ajattele. Tai lihasväsymyksen jotenkin jättää huomioimatta, se tuntuu toissijaiselta seikalta. Vaikka huomasin reisien värisevän kuin haavanlehdet, niin siinä ne vaan sitten tutisi ja minä vaan hymyilin. Hymyilin ja katsoin tuomareita ja jännitin lihaksia.



Mun vasemmalla puolella sarjan voittaja, joka todellakin ansaitsi voittonsa!:)


Liikkuminen lavalla tuntui yhtä hyvältä ja luontevalta kuin Jyväskylässä. Se oli niin kivaa! Tuntuu, ettei sitä kisaamisen ja lavalla olon iloa voi sanoin kuvailla. Ne ketkä ovat olleet samassa tilassa ehkä ymmärtää sen. Siinä on jotain niin siistiä. Se on loppuhuipentuma kaiken sen salilla uurastamisen ja kurinalaisen ruokavalion jälkeen.

Kun mun numero 138 pyydettiin ensimmäiseen vertailuun, olin haljeta onnesta ja ylpeydestä. Mut kutsuttiin ekaan vertailuun! Se todennäköisesti tarkottaisi sitä, että pääsisin finaaliin! Kääk!


Eka vertailu! (Siitä tunnistaa koska meillä ei oo vielä koruja!)


Ekan kierroksen jälkeen meinasi tulla onnenkyyneleet. Huoltojoukot auttoivat pukemaan koruja päälle. Mä pääsin finaaliin. Mä saavutin mun tavoitteen!


Ja finaalin vertailuja, koska meillä on korut! :D




Asentoja analysoitiin jälkikäteen kuvien avulla ja etuasennossa olisin voinut vielä röyhistää rintaa ryhdikkäämmäksi. Tällöin myös vatsalihakset olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa. Plussaa kuitenkin löytyy, nimittäin rako reisien välistä on kadonnut, eivätkä käsivarret elä omaa elämäänsä liian levällään. Väri ja lookki onnistuivat, pääsin finaaliin, eikä hymy hyytynyt!! :)

Hups, silmät kiinni juuri kun kamera kävi! :D


Mun salainen tavoite siis oli, että lähtisin kotiin pokaalin kanssa. Kuusi parasta saa pystin. Ja mä tulin neljänneksi! Minä ja pronssille päässyt tyttö saatiin sama pistemäärä. Jollain pisteenlaskutaktiikalla se toinen tyttö sitten sai sen kolmannen sijan. En ole perehtynyt noihin pisteiden jakoon ihan niin tarkkaan, niin en sen tarkemmin osaa sanoa. Tässä kohtaa voisin surkutella sitä, että pronssi jäi niin pienestä kiinni. Mutta en halua märehtiä asiaa, jolle ei enää yksinkertaisesti voi mitään. Tein todellakin parhaani ja tähän se riitti. Miksen vain iloitsisi ja nauttisi siitä, että tulin neljänneksi? Haloo, oon junnujen nelonen!




Siinä kohtaa kun pääsin finaaliin, olin jo saavuttanut tavoitteeni. Tulisin lähtemään pystin kanssa kotiin. Se mitä parempi sijoitus oli, se kaikki oli vaan plussaa. En kiellä, etteikö nälkä kasvaisi syödessä. Kyllä tästä vähän hinku jäi, että haluaisin joskus vielä kirkkaamman pokaalin. Kun se kuitenkin niin pienestä jäi kiinni. Ehkäpä sitten tulevaisuudessa...

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä finaaliin. Tosiaan Lahdessa lavalle menossa ei ollut sitä ensikertalaisen jännitystä niin kuin Jyväskylässä, mutta kun finaali ja i-kävely koitti, niin siinä kohtaa olin jälleen ensikertalainen. Mun eka i-kävely tositilanteessa. Kieltämättä aika vauhdilla hiihtelin alun, mutta sain rauhoitettua asentoja ja viivyin viimeisissä poseerauksissa pidempään. Tässä sen taas näkee, että vaikka kuinka treenaisi, niin eka kerta on aina eka kerta. :D Jos jatkan kisaamista ja pääsen vielä joskus taas finaaliin, niin tiedän mitä asioita voin tehdä toisin ja missä voin vielä i-kävelyssä kehittyä. Tämä fitness-touhu on kyllä yhtä jatkuvaa itsensä kehittämistä! :)

Kun odoteltiin finaalin jälkeen palkintojenjakoa, olin niin onnellinen. Tiesin, että saan pokaalin! Seisoisin muiden voittajien kanssa rivissä ja heiluttelisin palkintoa. Oli jännittävää odottaa tulosten julkistamista. En pystynyt olemaan edes pettynyt siitä, että tasapisteillä jäin neloseksi. Hymyilin vaan ja heiluttelin pokaalia.




Palkintojenjaon jälkeen hymyilin edelleen onnellisena takahuoneessa ja yritin kerätä kamojani kasaan. Kävin bäkkärillä myös valokuvauttamassa ammattilaisten valokuvauspisteellä itseni. Se oli hyvä veto, sillä kerrankin kun oli ne kaikki pakkelit, korut, värit ja olin niin sanotusti tällingissä, niin sainpahan muistoksi muutamat tasokkaammat valokuvat. (Niitä kuvia innolla odottaen!) Ja pokaali pääsi tietysti mukaan rekvisiitaksi. Jos Luoja suo ja elän kurttuiseksi mummoksi asti, niin voin sitten vanhana katsella kuvia ja muistella juniori aikoja...


Onnellinen juniori.


Siis kisat olivat aivan huikea kokemus! Jälleen ihan tajuttoman siistiä. Se fiilis lavalla on sellaista timanttia, joka peittoaa kaiken sen dieetillä kärvistelyn. Olen saanut tehdä huikean sukelluksen fitness-lajien pariin. Treenaminen oli tuttua touhua ennen tätä projektia, mutta kaikki se härpäke mikä lajiin liittyy, kisavalmistelut ja viimeistelyt, on ollut upeaa päästä tutustumaan ja kokemaan kaikki se ihan omakohtaisesti! Päätös kisata oli oikea ja olen todella iloinen, että sain niin upeita muistoja ensimmäisestä kisa-syksystä. Paljon olen kasvanut ihmisenä, saanut paljon pohdittavaa ja oppinut itsestäni ja lajista.

Seuraavassa postauksessa kerron miten kotimatka sujui ja paljastan kenet tapasin Nordic Fitness Expon messualueella! Kelaan sitä miten kroppa reagoi, muistinko juoda vettä ajoissa ja menikö pakki ihan sekaisin? Ja entä mitä tulevaisuudessa, jatkuuko kisaaminen?! Stay tuned!!

Vielä kuitenkin iso kiitos tuesta ja käytännön avusta läheisille. Läheisten ymmärrys tätä mun fitnessharrastustan kohtaan on ollut mielettömän positiivista! Isot pahoittelut myös niille rakkaimmille, jotka ovat joutuneet kohtaamaan mun dieettikiukut ja oikuttelut...Heh.

Suuri ilo on ollut myös jakaa kokemuksia muiden ihastuttavien fitnesskisaajien kanssa ja kisataival olisi varmasti ollut paljon tylsempi ilman teitä! <3

Kiitos myös yhteistyökumppaneille:
Glitter Suomi
Kauneushoitola Mikkeli ja erityisesti kosmetologi Milla Pynnönen
Taffer Oy

Ja sitten vielä iso kiitos kuuluu valmentajalleni Harrille! Tuo huikea ukko otti viikonloppuna kultaa alle 90kg sarjassa ja pokkasi vielä pohjoismaiden hopeaakin! Ei mikään turha jätkä siis. ;)


Huikea Harri!


Palataan pian! ;)

lauantai 10. lokakuuta 2015

Joko junnua jännittää?!

Terveiset täältä Lahdesta!:) Eilen lähdettiin fitness-kollega, Marin, kanssa samalla kyydillä kohti kisakaupunkia. Minä höngin töistä hirmuisella vauhdilla kotiin laittamaan viimeisetkin tavarat ja ruuat edellisiltana lähes valmiiksi pakattuihin laukkuihin. Kauhea stressi muistuiko kaikki välttämätön mukaan ja riittääkö kultapiisku-uute varmasti. Onneksi ystävän realistiset sanat "on niitä kauppoja Lahdessakin" lohduttivat.

Rekisteröinnissä mun kisakenkiä katsottiin pitkään ja lopulta tuhistiin nyrpeänä, että kyllä nää nyt menee, kun niin monella tytöllä on näitä samoja kenkiä ollut. Ja bikinien alaosaakin jouduin levittämään ja saan kuulema liimata ne todella hyvin kisoihin, jotta puoli pakaraa peittyy. Siinä olisin ollut kyllä aika kusi sukassa jos kisa-asu ja kengät olisi hylätty! Ihmettelen vaan, sillä ei niissä kengissä mitään platformia edes ole. Eikä Jyväskylässä tullut minkäänlaista ongelmaa. Mutta hei, nyt ollaankin menossa isoihin kisoihin!;) Ymmärtäähän sen, että tarkkoja ollaan. :) Eli siis loppu hyvin ja vermeet kelpaavat kisoihin. Rekisteröinti meni muuten todella jouhevasti, eikä ruuhkaa ollut.

Yövyin ensimmäisen yön toisen ihanan auttavaisen kisaajan, Terhin, luona. Kyllä oli lämmin nukkua, kun huoneen takassa oli tulet! Ihanaa, sopi oikein hyvin tälle palelevaiselle. Mun bestie, Anni, kurvasi bussin kyydillä Lahteen tänä aamuna auttamaan värien laitossa. Ekat kerrokset maalattiin Terhin luona. Terhille kyllä iso kiitos majoituksesta!<3

Nyt me köllitään Annin kanssa ylihinnoitellussa hotellihuoneessa. Tälle päivälle ei ole muita velvollisuuksia kuin, että käväistään vielä läheisessä kaupassa ja levitellään lisää väriä. Ja tietysti pyörähdän valmentajan huoneessa väritsekissä. Mutta tämä päivä otetaan tosiaan iisisti ja yritetään rentoutua.

Ja arvatkaapa mikä on hotellin vieressä... Olen viime päivät haaveillut Hesburgerin purilaisista ja eikös tuossa hotellin vieressä pönötä Hese! Olin ratketa riemusta! Ennen kotimatkaa huomenna poiketaan siis takuuvarmasti Hesburgerissa.

On siis ihanan levollinen fiilis tässä makoillessa hotellin peiton alla - potkupukuun, huppariin ja villasukkiin sonnustautuneena. Totta kai mua jännittää kisat ja koen, että mulla on paine menestyä paremmin kuin Jyväskylässä. Kunhan kuitenkin parannan omasta suorituksestani ne tietyt asiat ja pidän saman iloisen esiintymisen, niin saan kyllä luvan olla tyytyväinen. Odotan niin innolla jo burgereita ja riisipiirakoita, että tuntuu ihan hassulta, että tässä on vielä ainutlaatuiset lavaminuutit ennen sitä itsensä kylläiseksi syömistä.

Ihanaa, että kisat ovat jo aamulla. Ei tarvitse odottaa ja jännittää koko päivää, vaikkei viimeksikään kisapäivänä jäänyt mitenkään erityisen paljoa luppoaikaa. Me aiotaan nousta aamuyöllä viimeisiä värikerroksia laittamaan. Mun ihana meikkaaja, Netta, oli jo tänä aamuna valmiina tulossa meikkaamaan, mutta sovittiin, että laittaudutaan vasta 24 tunnin kuluttua. :D Kannattaa siis selventää huoltojoukoille minä päivänä kisaat, jos tapahtuma on kaksipäiväinen. ;D No eihän siinä, jatkettiin molemmat mielellämme tänä aamuna vielä unia. :)

Odotan jo iltapala-meetwurstia ja kuivattelu viinilasillista, joka jää mulla vuorokauden viimeiseksi nesteeksi. Tänään jäljellä on vielä reilu litra vettä juotavaksi ja sen jälkeen vettä hörpinkin seuraavan kerran vasta kisojen jälkeen! Toivotaan, että simahdan yhtä nopeasti ja sikeään uneen niin kuin viimeksi. Itseasiassa äsken hieman torkahdinkin, että täällä ollaan kyllä oikein hyväntuulisena ja levollisin mielin!;)

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

One last week goes on...

Viimeinen viikko vaan hupenee! "Kituviikon" eli tyhjennysviikon viimeiset päivät olivat yhtä taistelua, kun nälkä oli niin kova. Tänään alkoi jälleen hiilarien syöttö lihaksiin. Olen nauttinut joka suupalasta ja ateriat ovat kadonneet kropan uumeniin niin vauhdilla, etten ole ehtinyt pahemmin valokuvaamaan niitä. Ruokavalio koostuu viimeisien päivien aikana lähinnä riisistä, kaurapuurosta, riisikakuista, valkuaisista, banaanista ja broilerista.




Viimeksi kävi ihan samoin, että vihoviimeiset päivät vaan hujahtivat ohitse. Nyt tuntuu samalta. Joka päivä täytyy tehdä jotain tai valmistella jotakin. Eväiden teko vie toki aikaa. Eilen meinasi käpy palaa ja epätoivo iskeä, kun keittiövaa'asta loppui patteri. Äkkiä rynnin kauppaan ja tilanne pelastautui. Kohtuuttomalta takaiskulta tuntui myös se, kun aamupala-valkuaiset unohtuivat töihin lähtiessä jääkaappiin. Onneksi kaikki muut eväspurnukat olivat mukana, joten ei sentään täytynyt selviytyä työpäivää ihan ilman murkinaa.


Hehkeä annoskuva. :D Maku sitäkin parempi!


Loppujen lopuksi nuo ruoka-kriisit ovat niin mitättömiä. Ei se maailma siihen kaadu, että kananmuna hajoaa kesken tarkan keltuaisen erottelun. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että ajatukset pyörivät niin paljon ruuan ympärillä, että tuollaiset pienet jutut saavat aivan liian suuret mittasuhteet.

Palelu on ollut viime päivinä todella voimakasta. Ei välttämättä koko ajan palella, mutta se on jo vähän outoa, että menen huppari ja kollarit päällä nukkumaan. Minä joka en koskaan nuku edes sukat jalassa. Pieni nuha on yrittänyt tunkeutua sotkemaan kisaviimeistelyjä, mutta olen saanut torjuttua sen kohtalaisen hyvin. Yksi valokuvauskeikka ulos täytyi  kuitenkin perua, kun oli niin hurjan kylmä, enkä halunnut riskeerata terveyttä kisojen alla hytisemällä viimassa. Toivotaan, että kroppa kestää vielä muutaman päivän vastustuskykyisenä, niin ei tarvitse nenä vuotavana nousta lavalle.





Kisojen aikataulu näyttää tällä hetkellä siltä, että junnujen vuoro on heti sunnuntaiaamuna. Hiukan jännittää, miten ehditään ja onnistutaan levittämään kaikki värikerrokset. Levittäminen sinänsä on aika nopsaa hommaa, mutta se puolen tunnin tai 45 minuutin kuivattelu vie oman aikansa... Värien läträys tosin alkaa jo lauantaina.

Viime kerrasta oppineen en aio tehdä sitä virhettä, etten juo heti kisojen jälkeen. Viimeksi olin niin täpinöissäni lavakokemuksesta, että vasta kotimatkalla tajusin aloittaa kunnolla juomaan. Nyt varaan vielä isomman vesipullon mukaan!

Tuntuu niin käsittämättömältä, että viikon päätyttyä kisaurakka on ohi. Jyväskylän jälkeen nostin omia tavoitteitani Lahden kisojen suhteen, mutta olen kuitenkin tyytyväinen kävi miten kävi. Tai no helppohan se nyt on sanoa, että tulen olemaan tyytyväinen. :D Mutta joka tapauksessa mun täytyy muistaa, että työ ei ole ollut turhaa ja olen saanut tästä projektista niin paljon ajatuksia loppuelämää varten oli tulos mikä tahansa. Kisoihin valmistautuminen on koulinut mua tasapainoisempaan liikkumiseen ja auttanut nauttimaan myös herkuista. Sunnuntaina jos koskaan olen kyllä kisojen jälkeen ruokani ansainnut! :D Ja mikä parasta, saan syödä vatsan kunnolla täyteen.



Oikeasti nämä vikat viikot ovat olleet haastavimmat. Kroppa haluaa päästä palautumaan samoin mieli. Viime viikolla näin älyttömästi unia, joissa söin jouluruokaa, korvapuustia, mansikoita ja kermavaahtoa ja yhdessä unessa olin menossa Arnoldsille, mutten valitettavasti ehtinyt ennen unen päättymistä... Ruoka on todellakin ollut mielessä. Monta kertaa päivässä ja näköjään myös yöllä.

Nyt kun todelliset viimeistelyt ovat käynnissä (ihon valmistelu väreihin, hiilarien syönti, kisatarvikkeiden pakkaus...) niin sitä vasta tajuaa, että hitsi vie se on kohta taas menoa! Oikeasti sunnuntaiaamuna on lavashown aika! On alkanut jännittämään. Jännnityksestä ja pikku stressistä on kielinyt myös yöheräily. Olen ollut onnekas ja saanut nukuttua yöni pääsääntöisesti sikeästi. Mutta viime yönä heräsin. Minun täytyy pyrkiä iltaisin mahdollisimman stressittömään fiilikseen, niin tällöin saan nukuttua aamuun asti. Olen nimittäin huomannut yhtäläisyyden näiden hyvin satunaisten yöheräilyjen välillä ja se on juurikin se, että olen illalla stressannut vielä jäljellä olevia asioita ja jännittänyt kisoja.




Huomisen päivän eväät on nyt pakattu ja lupaan, että valkuaiset lähtevä tällä kertaa mukaan! :D Päivän ateriat on syöty ja iho on kuorittu ja rasvattu. Olo on aika levollinen, joten tänä yönä varmaan nukutaan hyvin. Aamu alkaa sitten reippailulenkillä pirteässä syyssäässä. Kaksi työpäivää enää ja sitten koittaakin jo perjantaina lähtö Lahteen! :)


torstai 1. lokakuuta 2015

Kisojen välinen aika -kisasta kisaan

Tämä kisojen välinen aika on ollut aika rankkaa. Sekä henkisesti että fyysisesti. Normaalistihan urheilijoilla on kisakauden jälkeen ylimenokausi, fitness tapauksessa kisojen jälkeinen reverse dieetti. Mutta kun kisakausi ei nyt vielä päättynytkään. Ja dieetti vaan jatkuu!



Puristin itseni äärirajoille Jyväskylää varten. Ja Jyväskylän jälkeen sain syödä vapaasti pari päivää. Sain kaloreita. Sain maistiaisia siitä miltä tuntuu, kun on taas riittävästi energiaa. Vaikka mässyttelyn ikävä sivuvaikutus olikin vatsakivut, niin seuraavana päivänä koin olevani hurjan tarmokas. Siivosin, pyykkäsin ja hoidin asioita. Olin voimissani ihan eri tavalla.

Vaikka raikkaiden salaattien ja terveellisen ruuan pariin oli kiva palata, niin päivien myötä ruokavalio alkoi tuntua hankalammalta. Tuntui, kuin kroppa oikein kinuaisi itselleen energiaa. Oli ikävää, kun ei voinut kokea olevansa kylläinen vaan nälkä tuli väistämättä seurakseni. Halusin vain syödä itseni kylläiseksi hyvää terveellistä perus ruokaa. Tuntui hankalalta, että taas piti kärvistellä nälkäisenä, kun oli saanut kisojen jälkeisen päivän syödä itsensä niin täyteen, ettei tarvinnut epäillä jäikö nälkä vai ei. Sanoisin, että tämä kisojen välinen aika on ollut haastavinta aikaa, koska suuren loppurutistuksen (eli ekat kisat) jälkeen dieetti vain jatkuu, enkä pääse vielä palautumaan.




Viime viikolla nälkä äityi niin kovaksi, että otin sitten omin luvin hiilareita. Puuroa, banaanin ja leipää. Sitten omantunnontuskissa laitoin valmentajalle paniikkiviestiä, että nyt kävi näin. Enemmän mua huoletti se teinkö hallaa fysiologisesti solutasolla, kun lihakset sai extra-hiilareita ja kärsiikö viimeistelyt nyt tästä pikku poikkeamasta. Lohduttavaa oli, että jäljellä oli ainakin 2 täysin "puhdasta" viikkoa. Valmentaja käski olla soimaamatta itseäni ja kannusti, että jatkamaan tiukalla linjalla loppuun asti. Huh. Mitään järisyttävää  takapakkia ei siis tullut!

Nyt ymmärrän myös mitä sanonta "läski lämmittää" oikeasti tarkoittaa. Se tarkoittaa juurikin sitä, että rasvakudos lämmittää. Mua paleltaa nykyään todella paljon. Varmasti kylmenevä syksy vielä provosoi sitä, mutta huomaan selvän eron vaikkapa viime syksyyn. Nyt kun rasvaprosentti on niin tajuttoman matala (eli se 7,5), niin todellakin huomaan, ettei ole mitään mikä lämmittäisi pientä kroppaa, jossa luiden ympärillä on vain kuivaa lihasta.




Välillä tuntuu ihan hullulta, kun painelen menemään talvitakki päällä ja vedän pipoa syvemmälle päähän, kun kaupungilla jengi saattaa kulkea päivisin nahkatakeissa ja kaulat paljaana ilman huiveja. Ja kun joku kysyy onko ulkona kylmä, niin multa tuleva vastaus on aika vakio, kyllä siellä on kylmä näytti mittari mitä tahansa. Joten älkää kysykö palelevalta dieettiläiseltä, vaan kurkatkaa vaikka Forecan sivuilta. :D

Ja entäs sitten treenin aikana? Vieläkö paleltaa? Uudella salilla tuntuu olevan aika voimakkaat ilmastointilaitteet... Pitkähihainen lähtee kyllä treenin aikana pois päältä, mutta kun loppuhiet on otettu kuntopyörällä, niin vilu iskee yllättäen. Vedän niskaan paidat ja hupparit ja kiirehdin palellen kotiin kuumaan suihkuun.






Että nälkä ja vilu vaivaavat tätä dieettiläistä. Hommat kuitenkin pyörii eteenpäin reippaasti. Ennen viimeistelyviikkoa, joka alkaa virallisesti ensi keskiviikkona, mulla on vielä paljon treenejä. On punttisalia, aerobista ja joka treenin päälle intervallia ja tasasykettä loppurutistukseksi. Keskiviikkona saan sitten ihan luvan kanssa sitä puuroa. Aah, ette arvakkaan kuinka odotan jo sitä! Tätä kärvistelyä on siis jäljellä enää vain viisi päivää! :) Sitten viimeiset päivät menevät niin vauhdilla ja hulinalla, että katsotaan miten saan roudattua itseni ja tykötarpeeni Lahteen perjantaiksi rekisteröitymään kisoihin!

Vaikka tämä kaksien kisojen välinen aika on ollut mulle haastavaa, niin kyllä mua monet asiat ovat ilahduttaneet! :) Musta on ollut tosi mukavaa jutella tuttujen kanssa treeni, ruoka ja kisajuttuja. Mua on motivoinut ihmisten kiinnostus edelleen. Siitä aina ilahtuu ja se jaksaa yrittämään kovemmin ja loppuun asti. Olen myös motivoinut itseäni omilla annoskuvillani, koska tuntuu, että dieettiruokavaliossa pysyminen on nyt kaikista vaikeinta ja vaatii jotenkin erityisen paljon itsekuria. Haluan vielä painottaa, että terveellisessä ruuassa pysyminen ei tuota ongelmia vaan ruokamäärän ja energian vähyys. Haluaisin syödä itseni kylläiseksi hyvää ruokaa, en epäterveellistä.


Värikäs aamupala valmistumassa...


Työt ovat myös täyttäneet kivasti tätä viikkoa ja tuovat hyvää rutiinia. Saan muuta ajateltavaa, eikä tarvitse rypeä itsesäälissä nälän takia. Tämä näkä on myös pistänyt pohtimaan kuinka itsekäs laji fitness loppujen lopuksi on. Okei, tämä on kuitenkin vapaaehtoista ja ihan omasta tahdosta tähänkin lajiin ryhdyin. Mutta tuntuu jotenkin ristiriitaiselta kärvistellä nälässä, kun oikeasti jossain joku kärsii nälästä. No ehkä ei takerruta siihen liikaa, mutta halusin vain tuoda ilmi millaisia ajatuksia tämä dieettivaihe on herättänyt.


Työpäivän lounashetki -riisihetki -paras hetki päivästä! <3


Nyt siis tiukkaa treeniä ja niukkaa ruokavaliota keskiviikkoon saakka ja sitten alkaa helpottamaan. Silloin viimeistelyt pyörähtävät käyntiin ja saa nähdä milloin mua alkaa taas jännittämään seuraava kisakokemus!! :D


Loppuun asti vaan, jaksaa jaksaa!:)